Lähetysopas

sielullista odottamista. Sellainen voi olla myös pahojen henkien vaikuttamaa. Paa-vali on ollut ilmeisen tietoinen tällaisten ilmiöiden esiintymisestä hellenistisessämysteeriouskonnollisuudessa (1. Kor. 12:2).6.4.9 ParantumisestaPelastuminen voi ilmetä jo nyt myös parantumisena, jota erityinen armolahjojenryhmä palvelee, vaikka varsinainen parantuminen tapahtuu vasta ylösnousemuk-sessa. Kristillinen seurakunta kohtaa maailmassa ja keskuudessaan suunnattomastisairaita. Yleisesti ottaen sairaita paranee luonnollisesti itsestään ja inhimillisen jär-jen ja kokemuksen keinoin fysio- ja psykoterapeuttisesti, lääkkeillä ja leikkauksillasekä yliluonnollisesti toisaalta valkoisella magialla, henkiparannuksella sekä taika-kaluilla ja -aineilla, siis demonisesti ja okkultistisesti, toisaalta Jumalan/Jeesuksenavulla armolahjoilla ja rukouksella, joka osoitetaan heille sairaan puolesta. Sairaatsekä poppamiehet ja okkultistiset parantajat ovat lähetystyössä suuri haaste. Uuden testamentin keskeinen sanue soodsoo ’pelastaa’ - sooteer ’pelastaja, va-pahtaja’ - sooteeria/sooteerion ’parantuminen, pelastuminen’ juontuu sanasta soos’ehjä, terve, onnellinen, vahingoittumaton’. Parantumisella ja pelastumisella onero, mutta ne kuuluvat myös yhteen. Syntien sovittajana Jeesus pelastaa uskovanJumalan tuomiosta ja kadotuksesta sekä vapauttaa hänet synnin ja Saatanan val-lasta. Siihen liittyy kuitenkin myös olennaisesti sairaiden parantaminen. Herrasanoi Israelille jo autiomaanvaelluksella sairauk­sista: ”Minä, Herra, olen sinunparantajasi (LXX: ho ioomenos se)” (2. Moos. 15:26). Sirakin kirja (38:1–15) puhuu laajasti sairastamisesta ja lääkäreistä: ”Ole lää-kärin ystävä, kunnioita lääkäriä – hän on tarpeen, ja myös hänet on Herraluonut. Jumalalta lääkäri on saanut viisautensa, parantajantaito tulee Korkeimmal-ta. - - Herra on pannut maan kasvamaan rohdoskasveja, eikä järkevä väheksy niitä.- - Rohdoilla lääkäri lievittää kipua, ja samoista rohdoista tekee voiteensekoittajasalvan. Näin jatkuu Herran työ, häneltä tulee maan päälle terveys ja hyvinvointi.- - Jos sairastut, - - rukoile Herraa: hän parantaa sinut. Pysy erossa vääryydestä - - japuhdista sydämesi kaikista synneistä. - - On aikoja, jolloin paraneminen on lääkä-rien käsissä, sillä hekin rukoilevat Herraa, - - että hän auttaisi lievittämään tuskiaja parantamaan sairaan, pelastamaan ihmishengen. Luojaansa vastaan tekee syntiäse, joka asettuu lääkäriä vastaan.” Näin asennoiduttiin Jeesuksen ajan juutalaisuudessa yleisesti, vaikka jotkutasennoituivat lääkäreihin epäilevästi ja jotkut kieltäytyivät uskonnollisin perusteintai muuten etsimästä lääkärin apua sairauksiinsa. Jeesuksen asenne oli sopusoin-OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN 101

nussa Sirakin sanoman kanssa. Luojana Jeesuksella on kaikki luomis- ja parantamisvoimat. Lunastajana hän on samastunut kaikkiin syntisiin ja sairaisiin ja on kaikkien syntien ja sairauksien kantaja (Jes. 53:3–5; Matt. 8:17; 1. Piet. 2:24–25). Sovituksensa perusteella hän vaikutti ja vaikuttaa rakkautensa vapauttavalla ja uutta luovalla voimalla koko- naisvaltaisesti. Hän paransi ja parantaa (kr. therapeuoo ‘palvella, parantaa, hoi- taa’; iaomai ‘parantaa’ iatros ‘parantaja, lääkäri’) sairaita, muttei kaikkia, merkiksi pelastuksen aikakauden koittamisesta. Hän ei halunnut esiintyä ihmeparantajana, jollaisia oli paljon (kr. theios aneer ‘jumalallinen mies’): hän yleensä kielsi paran- tuneita kertomasta ihmeparantumisestaan muille (Matt. 8:3–4; 9:30–31; 12:6), mutta joskus myös kehotti siihen (Luuk. 8:38–39). Hän ei turhentanut lääkä- rin työtä. Hän ei tehnyt sairauksia eikä kuolemaa lopullisesti tyhjäksi tässä ajassa: myös parantuneiden ja eloon herätettyjen oli sairastuttava ja kuoltava uudelleen. Hän antaa häneen uskoville ikuisen elämän ja voiton sairaudesta ja kuolemasta ylösnousemuksessa. Hän tuli ensisijaisesti pelastamaan synnistä ehdottomasti ja toissijaisesti parantamaan sairaudesta suhteellisesti. Kutsuessaan kaksitoista apostoliaan Jeesus ”antoi heille vallan - - parantaa kaikkia tauteja ja vaivoja” (Matt. 10:1; Mark. 3:15; Luuk. 9:1–2; 10:9). He toi- mivatkin niin hänen eläessään (Mark. 6:13) ja helluntain jälkeen (Ap. t. 3:1–10; 4:8–22;, 30; 5:15–16; 8:7; 9:32–35). Parantamistoimintaan sisältyi sairaiden voiteleminen öljyllä (Mark. 6:13). Jeesuksen veli, apostoli Jaakob (5:14–16) kehottaa: ”Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan, ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa sen anteeksi. Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte.” Alkukristillisissä seurakunnissa sairaita voideltiin balsamilla, joka oli merkittävä lääkekasvi ja mainitaan Raamatussakin. Jeesuksen vertauksessa laupias samarialai- nen valeli piestyn miehen haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne (Luuk. 10:34). Puhuessaan öljyllä voitelemisesta Jaakob ei käytä Uuden testamentin sanaa (khrioo). Sitä käytettiin vain hengellisestä ja uskonnollisesta voitelemisesta. Sii- tä myös tulee Khristos ‘Voideltu’ (= aramean Messias). Jaakobin sana (aleifoo) tarkoittaa ’ihoon hieromista’. Voitelu oli siis hieromista, lääkinnällinen ja hoitava toimenpide. Seurakunnan vanhimmat antoivat sairaalle sekä lääkinnällistä apua että rukoilivat hänen puolestaan. Juutalaisessa yhteiskunnassa ja kreikkalais-roo-102 OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN

malaisessa kulttuurissa papit olivat myös parantajia eli lääkäreitä. Jeesuksen seura-kunnan johtajilla oli samanlainen tehtävä. Öljyllä voiteleminen ei ollut uskonnolli-nen toimitus, taianomainen rituaali, eikä myöskään sakramentti, vaan luonnollistasairaanhoitoa. Ortodoksisessa ja roomalaiskatolisessa kirkossa ja monissa evankelisissakinpiireissä, erityisesti ns. karismaattisissa liikkeissä, öljy on ymmärretty tässä erityi-seksi pyhäksi aineeksi, jonka kosketus rukouksen saattamana (voi) palauttaa sai-raalle terveyden. Raamattu ei kuitenkaan esitä asiaa niin. Kristuksen ruumiina seurakunta toimii, niin kuin hän, Pyhässä Hengessä jarukoilee sairaiden puolesta. Se ei ole Jumalan pakottamista eikä Jumalan mielenmuuttamista, ei taikakeinoin vaikuttamista Jumalaan eikä sairaaseen vaan usko-mista, luottamista ja turvautumista Jumalan lupaukseen, että hän tahtoo sairaallehyvää. Rukous on oman hädän kertomista Jumalalle ja avun pyytämistä hänen eh-doillaan ja toisen hädän ottamista omakseen Jumalan edessä. Rukous on Jumalankäskyn noudattamista. Paavali puhuu sairauksien parantamisen armolahjoista monikossa (kharismataiamatoon, 1. Kor. 12:9, 28). Parantamisen lahja ei ole yksi, vaan niitä on mo-nia, kuten sairauksiakin. Sairaan puolesta rukoillaan lääkinnällisen parantamisenrinnalla. Magia ja salaoppinen toiminta torjutaan. Kristillisessä opetuksessa parantumisesta ei pidä antaa katteettomia lupauksia,jotka synnyttävät virheellisiä odotuksia ja sitten pettymyksiä. Diakoniatyössä keskiajan luostareista alkaen ja lähetystyössä sairaiden hoitami-sella on ollut ja on keskeinen asema.OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN 103

6.5 Helluntailais-karismaattisen olavi peltolauskonnäkemyksen kohtaaminenKylväjän syntyessä toistettiin iskulausetta koota, mutta ei sitoa. Sillä haluttiin sanoa,että tämän lähetystyöryhmän tarkoitus ei ole kahlehtia sen palvelutyöhön tuleviatäsmällisesti määriteltyyn ja rajattuun uskonnäkemykseen. Kaikki Kristuksesta jalähetyksestä syttyneet olivat tervetulleita mukaan. Oli kuitenkin yksi rajoite. Se pantiin selvästi yhdistyksen nimeen, ja se ilmeneemyös sääntöihin liitetyn oppiperustan alussa: ”Pyhä Raamattu on meidän uskom-me, elämämme ja opetuksen ylin ohje ja sen mukaan kaikkea oppia on tutkittavaja arvosteltava. Ohjeenamme ovat myös Suomen evankelisluterilaisen kirkon tun-nustuskirjat.” Näillä oppiperustan määrittelyillä on haluttu kaikesta avaramieli-syydestä huolimatta selvästi rajata järjestön peruslinjaksi erilaisten tunnustusten jauskonnäkemysten keskellä nimenomaan luterilaisuus. Kylväjän ei haluttu olevantunnustusten välinen lähetysjärjestö, mutta ei myöskään osa mitään kansainvälistälähetysjärjestöä. Kylväjä on osa kirkossa vaikuttavaa evankelispietististä ja matalakirkollistaliikehdintää. Se liittyy historiallisilta ja opillisilta juuriltaan kirkkomme piirissä joyli sata vuotta vaikuttaneeseen viidenteen herätysliikkeeseen. Tämän kaltaisen luterilaisuuden edustajana Kylväjä ei ole lähetysjärjestönä ha-lunnut ottaa käytännön tasolla ehdotonta kantaa moniin ajankohtaisiin eettisiintai teologisiin kiistakysymyksiin. Tällainen on muun muassa kirkko- ja virkaky-symykseen liittyvä yhteistyö naispappien kanssa. Osa työntekijöistä ja ystävistäon valmis yhteistyöhön, jotkut taas kieltäytyvät. Kukin on saanut valita omantun-tonsa mukaisen toimintatavan. Luterilaisen herätyskristillisen uskonnäkemyksen omaksuneina kohtaammekuitenkin sekä kotimaassa että kaikilla työalueillamme helluntailais-karismaatti-nen kristillisyyden näkemyksen omaksuneita uskovia ja organisaatioita. Kirkon tutkimuskeskuksen Uskonnot.fi-sivuston mukaan ”karismaattisessaliikkeessä korostetaan helluntailaisuuden ja uuskarismaattisuuden tavoin henki-kastetta ja Pyhän Hengen uudistavaa vaikutusta sekä sen mukanaan tuomia armo-lahjoja, kuten kielillä puhumista, profetoimista ja sairaiden parantamista. Karis-maatikot uskovat, että armolahjojen kautta he voivat saada Jumalalta selviä ohjeitakuinka elää ja toimia. Näin ollen karismaatikot uskovat konkreettiseen, henkilö-kohtaiseen jumalasuhteeseen. Karismaatikoiden mukaan ihminen, jolla on jokinarmolahja, voi olla tärkeä Jumalan tahdon tulkitsija ja välittäjä.”104 OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN

Helluntailais-karismaattinen uskonnäkemys sai nykyisen muotonsa jasisältönsä 1900-luvun alussa Amerikassa puhjenneessa liikehdinnässä (Azusa-kadun herätys). Se kasvoi nopeasti aivan omaksi helluntailaiseksi tunnustuskunnak-seen muiden protestanttisten ryhmien rinnalle. 1960-luvulla Amerikassa alkanuthelluntailiikkeen kysymyksenasettelun pohjalta syntynyt karismaattinenliikehdintä on taas pääasiassa vaikuttanut eri tunnustuskuntien sisällä. Karismaat-tista liikettä voidaankin kutsua ekumeeniseksi kristilliseksi liikkeeksi, joka onomaksunut helluntailaisuudelle tyypillisiä piirteitä. Helluntailiikettä luonnehditaan ”neliosaisen täyden evankeliumin” (four-foldfull gospel) liikkeeksi. Tätä ”täyttä evankeliumia” (full gospel) luonnehditaan seu-raavalla tavalla: ”Reformaation aikana Jumala käytti Martti Lutheria ja muita pa-lauttaakseen maailmalle opin uskon vanhurskaudesta. Room. 5:1. MyöhemminJumala käytti Wesleyn veljeksiä ja muita merkittävässä pyhitysliikkeessä palaut-taakseen evankeliumin pyhityksestä uskon kautta. Ap. t. 26:18. Myöhemmin Ju-mala käytti useita palauttaakseen evankeliumin yliluonnollisesta parantumisestauskon kautta (Jaak. 5:14, 15) ja evankeliumin Jeesuksen toisesta tulemisesta. NytJumala on käyttämässä useita todistajiaan merkittävässä helluntailiikkeessä pa-lauttaakseen evankeliumin kasteesta Pyhässä Hengessä ja tulessa (Luuk. 3:16; Ap.t. 1:5) sitä seuraavien merkkien kanssa. Mark. 16:17, 18; Ap. t. 2:4; 10:44–46;19:6; 1:1–28:31. Kiitos Jumalalle, meillä on nyt koko evankeliumin julistajia-”.(Petri Mäkilä, Helluntailainen, Klassisen helluntailaisuuden teologinen ihmiskä-sitys, Keuruu 2010, s. 94.) Uskonelämää hallitsevaksi totuudeksi onkin noussutPyhällä Hengellä täyttyminen ja se ”tuo oman vaikutuksen moniin keskeisiinteologisiin teemoihin, kuten kysymykseen vanhurskauttamisesta ja pyhityksestä”(Mäkilä, 19). Karismaattisessa liikkeessä ja sitä kannattavien keskuudessa kaikki nämä oppi-näkemykset ovat enemmän tai vähemmän selvästi vaikuttamassa. Karismaattisenuskonnäkemyksen omaksunut voi sanoa luterilaiselle uskonvanhurskauteen kes-kittyneelle uskovalle: ”Kyllähän minäkin uskonvanhurskauteen perustan. Muttasiten olen mennyt eteenpäin, miksi sinä olet jäänyt vain toistamaan luterilaistauskonvanhurskautta.” Luterilaisuus tässä yhteydessä tarkoittaa sellaista uskonnäkemystä, joka uskon-puhdistuksen aikana kiteytyi iskusanoiksi yksin Kristus, yksin armo ja yksin usko,sijaishyvitys, luettu vanhurskaus, samaan aikaan vanhurskas ja syntinen, ristin teo-logia. Lisäksi keskeisenä Raamatun oikean ymmärtämisen avaimena on lain jaevankeliumin oikea erottaminen.OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN 105

Onko oikeutettua ja mahdollista erottaa toisistaan asiallisesti ja selvästi uskon- vanhurskauteen perustuva luterilainen herätyskristillinen raamatuntulkinta ja uskonnäkemys helluntailais-karismaattisesta raamatuntulkinnasta ja uskonnäke- myksestä? Onko oikeutettua ja mahdollista sanoa, että näitä kahta uskonnäke- mystä ei voida yhdistää ja jos yritetään yhdistää, syntyy vain ristiriitoja tai toinen uskonnäkemys vaientaa toisen? Osa meistä on vakuuttunut siitä, että näissä uskonnäkemyksissä on kysymys kahdesta erilaisesta, kokonaisvaltaisesta Raamatun tulkinnasta. Raamattu puhuu kummallekin eri asioista ja eri tavoin ja raamatuntulkinnan ja uskonelämän pai- nopiste on aivan eri asioissa. Kummatkin löytävät Raamatusta täyden tuen omalle uskonvarmuudelleen. Onkin väitetty, että ”uusista uskonpuhdistuksen riittävyyden kyseenalaistaneista liikkeistä vanhin, laajin ja voimakkain on helluntaiherätys (”Pentecostalism”, Dale Brunner; Pyhän Hengen lahja, 1993, Perussanoma, s. 8). Uskonpuhdistukseen nojaavassa kristillisyyden tulkinnassa taas koetaan, että helluntailais-karismaatti- sessa näkemyksessä sotketaan Raamatun tulkinnassa avainasemassa olevat laki ja evankeliumi, sillä tavoin, että todellinen evankeliumi ei enää riitä tai se sumentuu. Perustava kysymys onkin, voiko pelastusvarmuutemme koko ajallisen elämäm- me ajan perustua vain siihen, että Jeesukseen Kristukseen uskoessamme Juma- la jatkuvasti lukee ja peittää meidät Kristuksen ansaitsemaan lahjavanhurskau- teen? Onko meillä oltava pelastuaksemme jotain lisää, kuten pyhitys, henkikaste, ihmeenomaiset armolahjat ja Pyhän Hengen vuotaminen erillisenä kokemuksena, jota voidaan nimittää myös Hengellä täyttymiseksi tai toiseksi siunaukseksi? Henkilökohtaisella tasolla voinemme tunnustaa jokaisen sellaisen olevan Kristuksen seuraajan, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen Herraksi, mutta käytännön työyhteydessä todennäköisesti ajaudumme jatkuviin jännityksiin ja moniin vaikeuksiin. Ongelmaksi tulee se, jos yhteistyö vaatii vain toisen näke- myksen omaksumista ainoaksi oikeaksi, ja kyvyttömyys tehdä kompromisseja toista mieltä olevien kanssa. Ehkä tuollaista asennetta kuvaa kyvyttömyys vanhan sanonnan mukaiseen rauhanomaiseen rinnakkaiseloon. Työyhteys on vain silloin mahdollista, jos kumpikaan ei ala käännyttää toista omaan uskonnäkemykseensä ja tunnustaa toisen todelliseksi Kristuksen seuraajaksi. Raimo Mäkelän opetus tarjoaa meille apua, kun pohdimme suhtautumista karismaattiseen uskonnäkemykseen: ”Pyhitys ylikorostuu erityisesti kahdella tavalla. Toisaalla uskonnollinen kokemus ja poikkeukselliset, yliluonnollisiksi tul- kitut erikoisilmiöt ovat saaneet ylivallan, vaikkei niiden hengellistä ja kristillistä106 OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN

alkuperää voida osoittaa. Pyhä Henki lahjoineen mielletään tärkeämmäksi kuinKristus, johon uskomista pidetään ikään kuin itsestään selvänä alkeisasiana. Tietys-ti kristillinen usko on kokemuksellista, uskovien pyhityskilvoitus on kristillisyydenolennainen osa, ja Pyhän Hengen armolahjat ovat välttämättömiä, mutta kaikenperustana ja ytimenä on aina vain Jumalan Sana. ”Toisaalla seurakunta, kirkko, kirkon järjestys, kirkon virka, liturgia ja sakra-mentit tulevat keskukseen ja ovat vaarassa syrjäyttää sekä Jeesuksen että uskoviensydämensuhteen häneen. Tietysti uskovien yhteisö on pelastumisen kehys, ja ar-monvälineet ovat välttämättömät uskon syntymiseen, säilymiseen ja kasvamiseen,mutta mikään ei korvaa ihmisen omakohtaista kääntymistä ja uudestisyntymistäja vanhurskautumista yksin uskosta. ”Kumpikin pyhityksen ylikorostus johtaa yksilöiden kristillisyydessä monimuo-toiseen epäterveyteen ja kärsimykseen. Hengellisessä yhteisössä se johtaa lahkoutu-miseen, korostamaan oman yhteisön erinomaisuutta, ylivertaisuutta, jopa täydelli-syyttä omassa ajattelussa ja käytännössä, vaikkei ehkä sanoissa.” Tarkoitus ei ole, että Kylväjässä ryhdyttäisiin punnitsemaan lähetystyöhön pyr-kivien tai ystävien suhdetta karismaattiseen liikkeeseen tai heidän luterilaisuutensaaitoutta tai kuulumista viidenteen herätysliikkeeseen. Tärkeintä on, että jokainentyöyhteyteen tuleva tietää, minkä uskonnäkemyksen pohjalta halutaan yhdessätehdä lähetystyötä. Kukin sitten tehköön päätöksensä mukaan tulemisesta saa-mansa tiedon ja ehkä myös henkilösuhteiden pohjalta. Eräitä käytännön ongelmia kohtaamme kuitenkin silloin, jos 1. Kor. 12 ja 14mainittuja ilmiöitä esiintyy lähetyksemme kokouksissa. Sallitaanko äänekkäänkielilläpuhumisen ja erillisen profetoimisen tulevan esiin? Satunnaisille esiintymi-sille tuskin on syytä tehdä mitään. Sanommeko vain: ”Näin meillä ei ole tapanatoimia!” Silloin tilanne on kaiketi selvä, jos ei heti kielilläpuhumisen perään tuleselitystä. Olkoon tällainen kielilläpuhuja vaiti (1. Kor. 14:28). Jos joku rukoushet-kessä puhuu hiljaa kielillä muita häiritsemättä, olkoon hänellä siihen täysi vapaus! Entä mitä on tehtävä silloin, kun joku vaatii kesken kokouksen puheenvuoronja alkaa profetoida: ”Minä Jeesus sanon…” Uskaltavatko ja osaavatko kokouksestavastuussa olevat arvostella profetoimisen sisältöä 1. Kor. 14:29 mukaan? Voidaan-ko tuollainen puhuja keskeyttää vai onko vain kärsivällisesti kuunneltava puheloppuun asti ja sitten jatkettava kokousta, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut?Kylväjän kesäpäivillä on tarjottu sairaille mahdollisuutta keskusteluun ja rukouk-seen sairauksiensa puolesta. Jotkut työntekijät ovat valmiita sairaan pyynnöstä ru-koilemaan ja voitelemaan öljyllä.OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN 107

Mitä silloin on tehtävä, kun jotkut alkavat spontaanisesti nostaa käsiään pään yli? Entä silloin, kun jotkut samoin spontaanisesti alkavat heiluttaa ruumistaan ja tanssia? Entä lippujen liehuttaminen? Entä kaatuminen? Miten näihin on suh- tauduttava? Onko muidenkin tehtävä samoin? Jos joku ei nosta käsiänsä tai tanssi tai kaadu, miten muut sen tulkitsevat ja päinvastoin? Ainakin eri tavoin toimi- va erottuu kokousyleisöstä. Taputuksille tuskin enää voidaan mitään! Seisomaan noustaan jumalanpalveluksen liturgiassakin. On kai itsestään selvää, että Kylväjän tilaisuuksissa jonkun on kannettava vastuu siitä, että kaikki tapahtuu yhteiseksi parhaaksi (1. Kor. 14:26). Jokaisella kokoon- tumiselle on oltava selvä tarkoitus ja asiallinen johto, mutta pitääkö estää spontaa- nien ilmauksien esiintyminen vai annetaanko mennä, miten menee? Väitämme, että joka kerta kun omassa elämässämme tai toimintamme piirissä tulee esiin ns. yliluonnollisia armolahjoja (ks. 1. Kor. 12:8–10), niitä on arvioi- tava Raamatun sanan valossa pyytäen henkien arvostelun lahjaa (1. Kor. 12:10, diakrisis, ’erotus’; Hepr. 5:14). Ei pidä uskoa jokaista henkeä, vaan on koeteltava (dikomatzoo) vaikuttavia henkiä (1.  Joh. 4:1). On uskallettava nähdä, että ajas- samme esiintyvät erilaiset hengelliset ilmiöt voivat olla Pyhän Hengen vaikutusta, mutta uskovien parissa ne voivat olla myös ihmisen oman sielun aikaansaannosta, joillakin taas suvun perintönä olevien mediumististen kykyjen vaikutusta tai iki- vanhojen samanistis-okkultististen voimien ja jopa demonististen valtojen toimin- taa. Näiden keskuudessamme vaikuttavien eri voimien toiminnan erotteleminen ei suinkaan ole helppoa, eikä siihen kykene jokainen uskova. Nimenomaan ihmi- sen oman sielun liikehtimisen ja aidon Pyhän Hengen vaikutuksen erottaminen on vaikeaa. Koko ajan on lähdettävä liikkeelle siitä, että Pyhä Henki on persoona eikä vain jokin vaikuttava voima. Helluntailais-karismaattinen kristillisyyden tulkinta korostaa erityisesti Pyhän Hengen asemaa ja vaikutusta. Kylväjän ensimmäisen puheenjohtajan Per Wallen- dorffin puheenvuoro auttaa meitä selvittämään omaa suhdettamme opetukseen Pyhästä Hengestä: ”Ei Pyhä Henki johda huomiota itseensä eikä puhu itsestään. Hän kirkastaa Jeesusta. Juuri tämä Pyhän Hengen ominaisuus, ettei hän puhu itsestään, on todellisen hengellisen elämän paras tuntomerkki. Kun me olemme Pyhässä Hengessä, mekään emme puhu itsestämme, emme vedä huomiota itseem- me ja omiin kokemuksiimme, vaan me kirkastamme Jeesusta. Nykyään on paljon arveluttavia hengellisiä ilmiöitä, joille on ominaista, että puhutaan omasta itsestä, omasta hengellisestä elämästä ja omista kokemuksista sen sijaan, että puhuttaisiin siitä, mitä Jeesus on tehnyt. Aidon Pyhän Hengen työn tuntomerkki on huomion108 OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN

siirtyminen pois omasta tekemisestä ja omasta toiminnasta Jeesuksen tekoihin.Tämä on hyvin vapauttavaa. Mutta väärän hengellisen ilmiön, esimerkiksi hen-gellisen lahjan tai hedelmän väärän käytön tunnistaa siitä, että ihminen suuntaamielensä itse tähän ilmiöön ja alkaa miettiä ja selittää sitä, kiinnostua siitä ja luot-taa siihen. Näin tehdessään ihminen toimii vastoin Pyhän Hengen tarkoitusta.Hän joutuu harhaan kaikkein olennaisimmasta. Aidolle hengelliselle elämälle jahengelliselle kokemukselle on ominaista mielenkiinnon suuntautuminen Jumalanpersoonaan, niin että hän on todistuksen ja puheen aiheena.” (Taivasten valtakun-nan salaisuus, Hämeenlinna 1987, 27–28.) 1. Kor. 12 ja 14 mainittuja näkyvien armolahjojen toimintaa tärkeämpi on sevaikea tie, rakkauden tie, jolle 1. Kor. 13 kutsuu meitä. Opetellessamme kulke-maan sitä tietä profetoiminen vaikenee ja kielilläpuhuminen lakkaa (1. Kor. 13:8).Sillä tiellä yhä tärkeämmiksi armolahjoiksi tulevat julistus, palvelu, opettaminen,rohkaisu, omastaan antaminen, johtaminen ja auttaminen (Room. 12:6–7). Sil-lä tiellä pääsee toivon mukaan kasvamaan esiin Hengen hedelmänä rakkaus, ilo,rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä (Gal.5:22–23). Hengen hedelmän vähäisyys vieköön meidät joka päivä Kristuksen luoarmoa anomaan ja ottamaan myös armo vastaan.OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN 109

7 Jeesus yhdistää sanna erelä ja hanna lindberg 7.1 Juutalaiset juuremme Evankeliumin vieminen kaikkeen maailmaan kaikille kansoille perustuu Jeesuk- sen antamaan lähetyskäskyyn. Kylväjässä on alusta asti ymmärretty, että käsky on edelleen voimassa ja se käsittää myös juutalaisen kansan. Raamattu sanookin selkeästi, että sanoma Jeesuksesta on tarkoitettu sekä juutalaiselle että pakanalle: ”Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itse kullekin usko- valle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle” (Room.1:16). ”Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Sydämen usko tuo van- hurskauden, suun tunnustus pelastuksen. Kirjoituksissa sanotaan: ’Yksikään, joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.’ Juutalaisen ja kreikkalaisen välillä ei ole eroa. Kaikilla on sama Herra, ja häneltä riittää rikkautta kaikille, jotka huutavat hän- tä avukseen. Onhan kirjoitettu: ’Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu’ (Room. 10:9–13). Punaisena lankana läpi koko Raamatun kulkee Jumalan historiallinen pelas- tussuunnitelma, jonka välikappaleeksi hän valitsi juutalaisen kansan. Uuden testamentin sanoma perustuu siihen, että Jeesus oli profeettojen ennustama Messias ja Israelin kansalle annettujen lupausten täyttymys. Näin Jeesus ym- märsi oman tehtävänsä ja identiteettinsä (Luuk. 24:25–27). Se käy ilmi myös mm. Pietarin puheesta temppelissä: “Minä kyllä tiedän, veljet, että te niin kuin hal- litusmiehennekin teitte tietämättömyyttänne sen, minkä teitte. Mutta sillä tavoin110 OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN

Jumala pani täytäntöön sen, minkä hän ennalta oli ilmoittanut kaikkien profeetto-jen suulla: hänen Voideltunsa tuli kärsiä ja kuolla. Katukaa siis syntejänne, jotta nepyyhittäisiin pois, kääntykää, jotta Herra antaisi tulla virvoituksen ajan ja lähettäisiJeesuksen, teille ennalta valitsemansa Voidellun. – Te olette profeettojen lapsia,te olette perineet sen liiton, jonka Jumala teki isienne kanssa sanoessaan Abra-hamille: ‘Sinun jälkeläisesi kautta tulee siunaus kaikille sukukunnille maan pääl-lä.’ Teitä varten ennen muita Jumala on nostanut kuolleista palvelijansa. HänetJumala on lähettänyt siunaamaan teitä kaikkia, kun käännytte poispahuudestanne” (Ap. t. 3:17–20, 25–26). Jo Abrahamin valinnan yhteydessä Jumalan pelastavan toiminnan kohteeksi il-moitetaan sekä valittu kansa että kaikki muut kansat, ketään erottelematta. Paka-noiden pelastus on evankeliumin varassa, joka on tarkoitettu ”juutalaiselle ensin”.Vaikka pelastus on juutalaisista ja koko maailman pelastaja tuli juutalaisen kansankautta, kaikkien kansojen pelastus on sidottu yhtä lailla Jeesuksen sovitustyöhönja uskonvanhurskauteen. Juutalaiset pelastuvat samalla tavalla kuin kaikki muut-kin: Jumala vanhurskauttaa jumalattoman. Usko tulee kuulemisesta ja tässäkäänkohdin ”juutalaisen ja kreikkalaisen” välillä ei ole eroa: kumpikaan ei voi uskoa,jos kukaan ei julista. Monet Jeesukseen uskovat juutalaiset pitävätkin pahimpanaantisemitisminä evankeliumin salaamista juutalaisilta. Juutalaiselle ensin ei ole vain iskulause, vaan evankeliumin julistamisen raama-tullinen periaate. Sanoma Jeesuksesta julistettiin ensin juutalaisille, jotka olivat senitseoikeutettuja vastaanottajia. Tämä oli myös Paavalille itsestään selvää. Vaikkahän määritteli itsensä pakanoiden apostoliksi, hän hakeutui lähetysmatkoillaanaina ensin juutalaisiin synagogiin (Esim. Ap. t. 13:4–5, 13–15; 14:1; 17:1–3;26:20). Juutalaiselle ensin ei ole ensisijaisesti aikamääre tai kuvaus tapahtumienjärjestyksestä. Kyse on Jumalan maailmanevankelioinnin toimintaperiaatteesta.Johdonmukaisesti tulisikin ajatella, että jos evankeliumi on edelleen Jumalan voi-ma pelastukseksi jokaiselle, joka uskoo sen, silloin myös raamatullinen periaateevankeliumin julistamisesta ensin juutalaisille on otettava todesta. Juutalaiselleensin -periaatteen noudattaminen ei tarkoita juutalaistyön tekemistä minkäänmuun kansanryhmän kustannuksella, vaikka muistuttaakin meitä pitämään juu-talaiset lähetystyön keskiössä.OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN 111

7.2 Korvausteologian synnyttämät haasteet Termeillä juutalaiset, Israel ja valittu kansa viitataan tässä tekstissä siihen etnis-us- konnolliseen kansanryhmään, jonka historiaa kuvataan Raamatussa ja joka on edelleen tunnistettavissa. Messiaanisilla juutalaisilla tarkoitetaan juutalaista synty- perää olevia, Jeesuksen Messiaakseen tunnustavia juutalaisia, kuuluivatpa he sitten messiaaniseen liikkeeseen tai eri kristillisiin kirkkokuntiin. Messiaanisen liikkeen kielenkäytössä kirkko tarkoittaa kirkkoinstituutioita, historiallisten kirkkojen ko- konaisuutta tai yksinkertaisesti pakanakristittyjen muodostamaa kristikuntaa. Seurakunta puolestaan on paitsi paikallisyhteisö, myös hengellinen todellisuus tai kokonainen Kristuksen ruumis, johon messiaaniset juutalaisetkin kuuluvat. Messiaanisessa liikkeessä näihin käsitteisiin sisältyy usein arvolataus; kirkon aja- tellaan olevan juuriltaan irronnut ja jopa juutalaisvastainen. Raamatullisia perus- teita tälle jaolle ei löydy, koska Uudessa testamentissa on vain yksi ekklesia-sana kuvaamaan Kristuksen ruumista. Tässä tekstissä halutaan valottaa messiaanisten juutalaisten ja kristittyjen väliseen yhteyteen liittyviä historiallisia ongelmia ja siksi em. käsitteitä käytetään messiaanisen liikkeen tulkinnan mukaisesti. Kirkko on siis synonyymi kristikunnalle ja seurakunta puolestaan Kristuksen ruumiille. Liberaalin raamatuntulkinnan myötä moni kristillinen kirkkokunta ja järjes- tö on vaihtanut evankeliumin esillä pitämisen uskontojen väliseksi dialogiksi, ja osa on virallisesti irtisanoutunut lähetystyöstä juutalaisten parissa. Haluttomuus tavoittaa juutalaisia evankeliumilla voi nousta niin sanotusta kahden liiton teolo- giasta: Toisen maailmansodan kauhujen jälkeen kristityillä ei katsota olevan enää oikeutta evankelioida juutalaisia. Se ei ole tarpeenkaan, sillä Jeesuksen ajatellaan olevan vain pakanoita varten. Juutalaiset kuuluvat Jumalan liittoon ja pelastuksen piiriin syntyperänsä perusteella. Ehkä kuitenkin vielä merkittävämpi kielteinen vaikutus juutalaislähetykseen on ollut korvausteologialla: Korvausteologia on Uuden testamentin tulkintamalli, jonka mukaan kirkko on korvannut Israelin Jumalan kansana siten, että juutalaiset eivät enää ole osallisia Jumalan ja Abrahamin välisestä liitosta (1. Moos. 12:1–3). Israelin epäusko on johtanut sen hylkäämiseen. Myös Vanhaa testamenttia lue- taan tästä esiymmärryksestä käsin. Sen lupaukset tulkitaan vertauskuvallisesti, ja niistä on tullut vain kristittyjen omaisuutta. Kirkko on Uusi Israel, joka on peri- nyt valitulle kansalle luvatut siunaukset; kiroukset puolestaan jäävät juutalaisten kannettaviksi. Usein Vanhan testamentin ei syvimmältään edes ajatella puhuvan112 OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN

Israelista; Israel muodostaa ainoastaan välttämättömän näyttämön, jolla univer-saalit pelastushistorian tapahtumat esitetään. Uusi liitto edustaa uutta, hengellistätapaa tarkastella aineellisia asioita ja Israel Raamatussa on kirkon symboli.Korvausteologian raamatullinen perustelu ankkuroituu ainakin kolmeen argumenttiin: 1. Kristus oli varsinainen Abrahamin jälkeläinen ja luvatun siunauksen vastaan ottaja. 2. Israelin epäusko johti sille luvatun aseman menettämiseen. 3. Kirkko, jonka perusta on kahdentoista apostolin valinnassa, on nyt siunauksen vastaanottaja.Keskeisiä raamatunkohtia, joilla tätä teologiaa perustellaan, ovat 1. Gal. 3:1–4:7: Jeesus nähdään tämän pohjalta varsinaisena, todellisena Abrahamin jälkeläisenä, johon sekä juutalaiset että pakanat uskon perusteella liitetään. 2. Mark. 12:1–12; Matt. 21:33–46; Luuk. 20:9–19: Näissä rinnakkaisissa teksteissä Jeesus kertoo vertauksen kelvottomista viinitarhan vuokraajista. Israel Herran viinitarhana oli kuulijoille Vanhasta testamentista tuttu kuva (Jes. 5:1). Matteuksen evankeliumissa Jeesus sanoo lopuksi, että viinitarha otetaan vuokraajilta pois ja annetaan kansalle, joka tekee Jumalan valtakunnan hedelmiä. 3. Luuk. 13:6–9, 33–35; 19:41–44: Luukkaan teksteissä Jeesus tuomitsee hedelmättömän viikunapuun, joka on Israelin kansan vertaus kuva. Lisäksi hän ennustaa Jerusalemin hävityksen ja itkee etsikkoaikansa ohi kulkenutta kansaa. 4. Ef. 2:11–22; 1. Piet. 2:4–10; Joh. 2:18–22; 4:20–24; Matt. 19:28; Luuk. 22:30–31: Kirkko on nyt se väline, jonka kautta Jumala toimii. Kirkolla on apostoleilta perittynä tehtävä, joka kerran kuului Israelille.Kaikkia edellä esitettyjä näkökohtia voidaan pitää perusteltuina, joskin esimerkiksiJeesuksen lausumista tuomioista käy monessa kohdin ilmi, että ne oli suunnattufariseuksille ja lainopettajille. Lisäksi kristitty lukija helposti unohtaa, että apostolitolivat kaikki juutalaisia. Keskeisimmäksi kysymykseksi muodostuu kuitenkin se,voidaanko näiden raamatunkohtien perusteella päätellä, että kirkko on lopullisestisyrjäyttänyt Israelin Jumalan suunnitelmassa? Jumala toimii nyt Pyhän Henken-sä kautta seurakunnassa. Edellyttääkö tämä sitä, että Jumalan lupaukset Israelillekansakuntana mitätöityvät?OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN 113

Paavalin kuvakieltä käyttäen meidät pakanakristityt on oksastettu Israelin olii- vipuuhun, jonka juurinesteestä saamme ravinnon (Room. 11:17–18). Näyttää- kin siltä, että korvausteologia yrittää tehdä tyhjäksi jotain, jonka osa väistämättä olemme. Oksa ei voi säilyä elossa ilman runkoa. Kylväjässä sitoudumme raama- tuntulkintaan, joka ei hyväksy ajatusta Israelin korvaamisesta kirkolla. Uskovat eri puolilla maailmaa ovat osa Jumalan Israelia, mutta ajatus siitä, että Jumala oli- si lopullisesti hylännyt juutalaiset, sotii Jumalan olemusta vastaan. Sen sijaan jo Vanha testamentti puhuu Jumalan perheväen laajenemisesta myös muihin kan- soihin. Jesajan profetiassa (luku 54) Jerusalem, toivonsa menettänyt hedelmätön ja hylätty vaimo saa armon ja sitä kehotetaan levittämään telttansa laajalle, koska jälkeläisiä onkin yllättäen niin paljon. Herra Sebaot, Israelin Pyhä, jota ”kutsutaan koko maanpiirin Jumalaksi” vannoo uskollisuuttaan nöyryytetylle vaimolle, josta on hetkeksi kääntänyt kasvonsa pois. ”Kuka voisi hylätä nuoruutensa vaimon, sa- noo sinun Jumalasi” (Jes. 54:1–10). Samaan tapaan Israel on ollut sivussa Jumalan suunnitelmassa, mutta sitä ei ole lopullisesti hylätty. Se on saanut jälkeläisiä paljon enemmän kuin olisi luonnollisesti voinut odottaa. Nämä jälkeläiset eivät ole tulleet omien lasten tilalle, vaan osaksi samaa suurta perhettä. Roomalaiskirjeessä Paavali kehottaa: ”Hyväksykää siis toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omikseen teidät, Jumalan kunniaksi. Tarkoitan tätä: Kristus on tullut palvelemaan juutalaisia. Hän on tullut vahvistamaan isille annetut lupaukset osoittaakseen, että Jumala pysyy sanassaan.  Hän on tullut myös, jotta muut kansat saisivat ylistää Jumalaa hänen laupeudestaan, niin kuin on kirjoitettu” (Room.15:7–9). Korvausteologisen ajattelun juuret ovat hyvin kaukana historiassa: jo kirkkoi- siltä löytyy tekstejä, joissa on havaittavissa juutalaisvastaisia asenteita. Korvauste- ologiaa esiintyy eriasteisena yleisesti suurten kirkkokuntien dogmaatikoissa. Anti- semitismi on ilmiönä yleisinhimillinen, mutta kristikunnassa korvausteologia on muokannut maaperää, josta on kasvanut rumaa hedelmää: juutalaisten vainoa ja väkivaltaa Jeesuksen nimessä. Tätä kipeää historiaa juutalaiset eivät unohda, em- mekä me, juutalaislähetyksessä mukana olevat, voi sitä sivuuttaa. Korvausteologialla on ollut vahingollisia seurauksia kirkon itseymmärrykselle. Kirkko, joka irtaantuu Israelista ja sitä kautta omista juuristaan, jää ikään kuin leijumaan ilmaan ja on hyvin altis erilaisten ajassa ilmenevien ideologioiden vai- kutukselle. Kirkko tarvitsee Israelia ja Vanhan testamentin tarjoamaa perustusta; ne muodostavat myös kirkon menneisyyden, johon ankkuroitua. Samalla tavoin kirkon tulevaisuus on Jumalan Israelille antamien lupausten varassa.114 OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN

7.3. Juutalaislähetyksen missiologinen ainutlaatuisuusRaamatullisesti ajatellen on olemassa kaksi lähetystyön suuntaa: juutalais- ja paka-nalähetys. Paavalin ja Pietarin työnjako on tästä hyvänä esimerkkinä (Gal. 2:7–9).Korvausteologian seurauksena kirkon suhde juutalaislähetykseen on usein ollutvälinpitämätön. Toisaalta juutalaisten evankeliointi on nähty samanlaisena kuinmihin tahansa muuhun kansaan kohdistuva työ, toisaalta tehtävää on pidettylähtökohtaisesti lähes toivottomana. Juutalaisten vastustus ei aina ole reaktio itseevankeliumiin, vaan kristittyjen toimintaan juutalaisia kohtaan historian aikana jasiitä nouseviin väärinkäsityksiin. Aivan erityisesti juutalaislähetyksessä kristityt onhaastettu seuraamaan Jeesuksen esimerkkiä ja osoittamaan samaa rakkautta ja huo-lenpitoa, jota hän osoitti kansaansa kohtaan. Juutalaisten tulee saada kuulla Jee-suksen sovitustyöstä kunnioittavan ja kulttuurisesti sensitiivisen julistuksen kautta.Viesti Israelin Messiaasta ei sisällä vain tietoa siitä, mitä kerran tapahtui, vaan ontodistusta ylösnousseesta, elävästä ja tälläkin hetkellä toimivasta Vapahtajasta. Juutalaisia kutsutaan palaamaan uskon juurille ja Jumalan lupauksiin, jotkahän teki Israelin kansan kanssa ja näkemään Messias-Jeesus näiden lupausten täyt-tymyksenä. Me kristityt saamme arvostaa sitä, mikä meille omassa hengellisessäperinnössämme on tärkeää ja samalla olla tietoisia siitä, ettei juutalaisten tarvitseomaksua kaikkea vuosisatojen aikana syntynyttä teologiaa ja kristillistä kulttuuria.Juutalainen, joka löytää uskon Jeesukseen, ei lakkaa olemasta juutalainen.7.3.1 Messiaaninen liike kirkon ja synagogan välissäJeesukseen uskovia juutalaisia on ollut alkuseurakunnan jälkeen kautta koko kris-tillisen historian, mutta lähes aina he ovat vapaaehtoisestikin kääntyessään jou-tuneet katkaisemaan yhteyden juutalaiseen yhteisöön ja jopa irtisanoutumaanjuutalaisuudestaan saadakseen kristillisen kasteen. 1800-luvulla alkoi yleisen lä-hetysinnostuksen myötä syntyä erityisiä juutalaisevankeliointijärjestöjä, jotka pyr-kivät saavuttamaan juutalaisia. Ensimmäinen tällainen järjestö oli vuonna 1809perustettu anglikaaninen Church’s Ministry Among Jewish People (CMJ), joka toimiiedelleen. Työntekijöinä oli kristityksi tulleita uskonnollisesti oppineita juutalaisia,jotka säilyttivät yhteyden taustaansa ja käyttivät esimerkiksi rabbiinista tietämys-tään osoittaakseen juutalaisesta näkökulmasta Jeesuksen messiaanisuuden. Läheskaikki heistä olivat jonkin protestanttisen kirkon jäseniä, mutta nämä heprealais-OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN 115

kristityiksi tai juutalaiskristityiksi kutsutut pitivät eri tavoin kiinni juutalaisista juuristaan. Rabbi Josef Rabinowitz (1837–1899) perusti Ukrainassa ensimmäisen itsenäisen Jeesukseen uskovien juutalaisten liikkeen, joka ei ollut minkään kirkko- kunnan lähetystyön tulosta. Liike kuihtui Rabinowitzin kuoleman jälkeen. Varsinainen messiaaninen liike syntyi 1960- ja 1970-luvuilla Yhdysvalloissa, jolloin hippiherätysten myötä uskoon tulleet juutalaisnuoret alkoivat muodostaa omia ryhmiään ja etsiä tapoja seurata Jeesusta juutalaisina sekä todistaa hänestä muille kansansa jäsenille. Alkoi syntyä erillisiä messiaanisia seurakuntia, jotka Yh- dysvalloissa ovat usein vahvasti juutalaisuutta korostavia ja juutalaisiin uskonnolli- siin perinteisiin pitäytyviä. Näiden messiaanisten synagogien johdossa on messiaa- ninen rabbi ja jumalanpalveluksessa on paljon synagogaelementtejä. Seurakuntien jäsenistä enemmistö saattaa olla ei-juutalaisia, jotka syystä tai toisesta haluavat toimia messiaanisessa seurakunnassa. Israelissa juutalaista identiteettiä ei tarvitse erikseen korostaa, ja lähes kaikki seurakunnat ovat suomalaisesta näkökulmasta katsoen vapaaseurakuntien tyyppisiä. Seurakunnan kokoontumistiloissa ei näy ris- tejä tai muita tyypillisiä kristillisiä elementtejä, mutta ei myöskään synagogasta lainattua kuvastoa. Tällä hetkellä Israelissa arvioidaan olevan noin 10–15 000 messiaanista juuta- laista ja esimerkiksi Yhdysvalloissa noin 250 000. Messiaaninen liike on kansain- välinen, eikä se ole organisoitunut vain yhden kattojärjestön alle, vaan toimii usean toimielimen kautta. Jeesukseen uskovia juutalaisia löytyy messiaanisten seurakun- tien lisäksi myös kaikista perinteisistä kirkkokunnista. Monet näistä kirkkoihin kuuluvista juutalaisista identifioituvat myös messiaaniseen liikkeeseen ja ovat mu- kana eri neuvottelukunnissa ja järjestöissä, joissa työstetään esimerkiksi Jeesukseen uskovien juutalaisten identiteettiin ja juutalaisevankeliointiin liittyviä kysymyksiä. Kysymys Israelin ja kirkon suhteesta on vaikea, varsinkin kun joudutaan arvioi- maan uudelleen vuosituhantista historiaa ja teologista traditiota. Monet messiaa- niset juutalaiset kokevat perinteiset kristilliset uskontunnustukset vieraiksi, koska niiden käsitteistö nousee hellenistisestä ajattelusta. Valtaosa heistä sitoutuu silti klassisten uskontunnustusten oppisisältöön. Klassisessa kristologiassa on perintei- sesti korostettu Jeesuksen ihmisyyttä ja jumaluutta ja näiden keskinäistä suhdetta. Juutalaisesta näkökulmasta tarkastellen on huomionarvoista esimerkiksi se, että uskontunnustuksissa vaietaan Jeesuksen juutalaisista sukujuurista, vaikka Uuden testamentin kirjoittajat mainitsevat toistuvasti hänen syntyperänsä Daavidin jälke- läisenä. Kuitenkaan inkarnaatiossa ei ole kyse vain Jumalan tulosta yleensä ihmi- seksi, vaan siksi jälkeläiseksi, jonka kautta aikanaan toteutuvat Jumalan Daavidille116 OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN

antamat lupaukset kuningaskunnasta (esimerkiksi 2. Sam. 7:16). VapahtajammeJeesus on Israelin Messias; Israelilla on myös tulevaisuus Jumalan suunnitelmassa. Uuden liiton seurakunta, Kristuksen ruumis, ei ole ensisijaisesti kristikuntanykyisessä muodossaan pääosin pakanakristityistä koostuvana rakenteena. Seura-kunta on messiaanisten juutalaisten ja pakanakristittyjen uskonyhteys, jossa kaikkiovat saaneet tulla osallisiksi samasta juuresta kumpuavasta siunauksesta ja jossaodotetaan kuningaskunnan tuloa näkyväksi koko täyteydessään. Kristityt on liitet-ty juutalaisten kanssa samaan hengelliseen rakennukseen apostolien ja profeettojenperustukselle, jossa he näin Jeesuksessa muodostavat ”yhden uuden ihmisen” (Ef.2:14–21). Kristittyjen suhtautuminen messiaanisiin juutalaisiin heijastelee useinsitä, minkä asteisesti korvausteologia on juurtunut heidän ajatteluunsa. Korvaus-teologian hylänneen kirkon tulee tukea messiaanisia heidän etsiessään vastaustavaikeaan kysymykseen, mitä on olla juutalainen ja uskoa Jeesukseen lähes 2000vuotta alkuseurakunnan aikojen jälkeen. Messiaanisten juutalaisten tulee itse saadalöytää tavat, joilla ilmaista uskoaan ja jatkaa elämäänsä juutalaisen kansan jäsenenä,esimerkiksi viettää juutalaisia juhlia, kunhan se tapahtuu sopusoinnussa Raama-tun kanssa. Tämä prosessi on ainutlaatuinen mahdollisuus myös pakanakristityillesaada kosketus uskon juutalaisiin juuriin ja ymmärtää Raamattua uudella tavalla.Tällä tavoin kristityt voivat löytää sopivia muotoja osallistua juutalaislähetykseen.7.3.2 Kenelle maa kuuluu? Raamatun lupausten ja reaalipolitiikan jännitteessäKorvausteologian läpäisemässä eskatologiassa näky tulevasta maailmasta on niinhengellinen, että Israelilla kansana ei ole siinä enää merkitystä. Miksi emme voisiRaamatun pohjalta uskoa myös Israelin tulevaisuuteen ja konkreettiseen lupaus-ten täyttymiseen, jos uskomme ruumiin ylösnousemiseen ja koko luomakunnanvapautumiseen ja eheytymiseen? Raamattu kertoo yksiselitteisesti Jumalan luvanneen tietyn maa-alueen valitse-malleen kansalle (esimerkiksi 1. Moos. 12:7;17:8). Maan hallintaoikeus on ehdol-linen; se edellyttää Jumalan ja kansan välisessä liitossa pysymistä ja sen ehtojen pitä-mistä (3. Moos.20:22–24,26). Liiton rikkomisesta on seurauksena maasta karkotus(3. Moos. 26:32–33), ja näin Vanha testamentti kertoo käyneen pariinkinotteeseen. Liitto kuitenkin on ikuinen ja purkamaton (3. Moos. 26:44–45;Jer. 31:36–37), vaikka sen ennustetaankin muuttavan muotoaan uudeksi lii-toksi (Jer. 31:31–33). Myös lupaus maasta ja erityisesti paluusta sinne kestääOPAS LÄHETYSELÄMÄÄN 117

(5.Moos.30:1–5).VanhassatestamentissaIsraelilleannetaanohjeet,mitensuhtautua maassa asuviin muukalaisiin (3. Moos. 19:33–34, 5. Moos. 10:17–19) ja pitää yllä yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta (Jer.7:6; 22:3). Juutalaisten paluu historialliseen kotimaahansa oli pitkään yksi Raamatun ekse- geettisesti ongelmallisista kohdista. Ajatuksen mahdottomuus sai monet teologit tulkitsemaan kyseiset lupaukset vertauskuvallisesti ja soveltamaan ne kristilliseen kirkkoon. Israelin valtion perustaminen vuonna 1948 haastoi tämän allegorisen raamatuntulkinnan. Jumala on sitoutunut toimimaan historiassa ja hänen lupauk- sensa näyttävät toteutuvan konkreettisemmin kuin etukäteen monet osasivat tai uskalsivat ajatella. Inhimillisesti ajatellen holokaustin jälkeen oli perusteltua antaa juutalaisille oma kansallinen kotimaa, eikä antisemitismi käytännön seurauksi- neen ole vieläkään hävinnyt maailmasta. Kansainvälisen oikeuden mukaan Israelin valtiolla on oikeus olemassaoloon ja rajojensa puolustamiseen. Mitkä nämä rajat ovat, käytetäänkö niiden määrittelyyn reaalipolitiikkaa ja/vai Raamattua ja ketkä maassa saavat asua, ovat laajoja kysymyksiä, joista on monia mielipiteitä. Nykyi- sen Israelin valtion poliittisten toimien ja eri historian käänteiden hengelliseen tulkintaan keskittyminen vie kuitenkin usein huomion juutalaislähetyksen kannalta epäolennaisiin asioihin. Israelilaisten ja palestiinalaisten välinen konflikti houkut- taa myös kristittyjä valitsemaan puolensa, josta käsin toista kansanryhmää pide- tään mustavalkoisesti syyllisenä alueen ongelmiin. Kristityt on kutsuttu julista- maan anteeksiantamusta Jeesuksessa, rakentamaan rauhaa ja oikeudenmukaisuutta tasapuolisesti ja toimimaan Kristuksen ruumiin hyväksi sulkematta ketään sen ulkopuolelle. 7.3.3 Juutalaisten kutsumus toimia valona maailmalle Raamatun Jumala ilmoittaa itsensä Israelin Jumalana, joka on myös muiden kan- sojen Jumala. Kristittyjen piirissä on usein haluttu sulauttaa pois ero juutalaisen ja pakanan välillä. Jumalan suunnitelmassa nämä kutsumuksen erot eivät ykseyden myötä kuitenkaan katoa, kuten ei katoa miehen ja naisenkaan välinen ero. Juma- la loi kaikki samanarvoisiksi, mutta Abrahamille ja tämän jälkeläisille hän antoi erityisen tehtävän siunata muuta maailmaa ja tuoda sille pelastus yhden erityisen jälkeläisen, Jeesuksen, kautta (Gal. 3:16). Jeesus syntyi maailmaan juutalaisena; myös Raamatun olemme saaneet suurelta osin juutalaisten kautta. Tässä ilmeni heidän kutsumuksensa toimia Jumalan pappiskansana ja välittää Jumalan lahjoja muille. Valitun kansan velvollisuuksiin kuului kertoa elävästä Jumalasta ja hänen118 OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN

teoistaan kaikille, olla valona kaikille kansoille (Jes. 49:1–6, Ap. t. 13:47). Kutsuon edelleen voimassa, vaikka sen toteuttamisessa näyttääkin olleen lähes 2000 vuo-den mittainen katkos. Alusta asti Kylväjä järjestönä on nähnyt tarpeelliseksi olla eri tavoin mukana vie-mässä todistusta Messiaasta juutalaisten pariin, jotta he voisivat löytää uudelleentodellisen identiteettinsä ja tehtävänsä. Ilman Jeesuksen tuntemista kutsumuksentäyttäminen ei toteudu. Samaan aikaan, kun monet kirkkokunnat ja järjestöt ovatluopuneet juutalaislähetyksestä, Kylväjässä sitä arvostetaan ja pidetään edelleenteologisena perusarvona, joka myös ohjaa käytännön toimintaa. Kylväjässä on haluttu olla tukemassa messiaanista liikettä Jeesukseen uskovienjuutalaisten rakentaessa identiteettiään ja etsiessä paikkaansa kirkon ja synagoganvälissä. Parhaimmillaan heillä voisi olla merkittävä vaikutus maailmanlähetykseen,kirkon raamatuntulkintaan ja koko Kristuksen ruumiin uudistumiseen sisältä kä-sin. Lähetyskäsky annettiin aikanaan juutalaisille, ja messiaanisessa liikkeessä onkinherätty tiedostamaan vastuu evankeliumin levittämisestä. Lähetystyö sanana he-rättää historiallisista syistä johtuen paljon kielteisiä mielleyhtymiä, eivätkä monetmessiaaniset halua käyttää sitä lainkaan. Mielipide-eroavaisuuksia esiintyy myössiinä, missä Jeesukseen uskovien juutalaisten ensisijaisen kutsumuksen ajatellaanolevan. Joidenkin messiaanisten teologien mielestä heidän tärkein tehtävänsä onelää osana juutalaista yhteisöä ja sillä tavoin kantaa todistusta Messiaasta ja lii-tolleen uskollisesta Jumalasta sekä Israelille että maailmanlaajalle seurakunnalle.Kuitenkin on kuultavissa myös äänenpainoja, joiden mukaan messiaanisilla tuleeolla aktiivinen rooli, paitsi toisten juutalaisten, myös koko muun maailman evan-kelioinnissa. Seurakuntien ja järjestöjen toimintatavoissa näkyvät palvelun ja ju-listamisen erilaiset painotukset, mutta teoreettinen analyysi ja keskustelu messiaa-nisen liikkeen missiologiasta ovat vasta käynnistymässä. Tätä keskustelua Kylväjäosaltaan voi olla edistämässä tukiessaan Caspari-keskuksen työtä.7.3.4 Kontekstualisuuden haasteet ja kristinuskon juutalaiset juuretJuutalaisevankeliointi on yhtä aikaa sekä samanlaista että erilaista kuin muu lähe-tystyö. Lähetyksen haaste, evankeliumin sanoman kontekstualisointi, saa erityis-merkityksen siitä yksinkertaisesta seikasta, että ilosanoma syntyi ja lähti liikkeellejuuri juutalaisen kansan parista. Voidaankin puhua jopa evankeliumin uudelleenOPAS LÄHETYSELÄMÄÄN 119

kontekstualisoinnista (recontextualizing) takaisin juutalaiseen viitekehykseen. Koska pakanat voivat pelastua ilman juutalaisuuden tuntemusta, syntyy helpos- ti harhakuva, että juutalaisuus on vain osa Raamatun kuvakieltä. Juutalaisuuden ja Luvatun maan todellinen olemassaolo kuitenkin konkretisoi ideatasolle jääneet Raamatun kielikuvat, ja siksi juutalaislähetykseen osallistuminen voi olla missio- logisesti hyödyllistä myös muiden kansojen keskuudessa tehtävää työtä ajatellen. Kristinuskoa on maailmassa levitetty pääosin länsimaisessa kulttuurisessa muodos- sa, jossa se on paljolti vieraantunut juutalaisista juuristaan. Eurooppaan konteks- tualisoitunut evankeliumi ei ole aina saanut muualla kovin suurta suosiota. Tänä päivänä ongelma tiedostetaan, mutta kirkon on vaikea löytää siihen vastauksia. Kontekstuaalisen teologian tekemistä haittaa edelleen ajatus länsimaisesta teolo- giasta ja opista jonkinlaisena normatiivisena lähtökohtana. Kuitenkin Raamattu puhuttelee kaikkia kansoja. Usko on universaalia, mutta kristinusko länsimaisessa muodossa ei sitä voi olla. Tätä jännitettä voitaisiin tarkastella myös toisesta, epätavallisemmasta näkökul- masta: sen mukaan Jumalan kansaa syvimmin erottanut skisma oli kristinuskon ja juutalaisuuden välillä tapahtunut repeämä. Millaiseksi lähetystyö olisi muotou- tunut, jos kristinuskon historiassa ei olisi tapahtunut niin voimakasta juutalaisten juurien katkeamista? Entä mitä mahdollisuuksia näihin juuriin pureutuminen tänä päivänä ja tulevaisuudessa voisi tarjota lähetystyölle? Postmoderni maailma haastaa meitä hyväksymään kulttuurisen moninaisuuden rikkautena. Voisiko paneutuminen uskon yhteisiin juuriin toimia jonkinlaisena kontekstualisoimis- prosessin vakaana pisteenä ja siten synnyttää ykseyttä? 7.4 Eskatologiset näkökohdat Juutalaislähetyksen arvo liittyy myös Raamatusta piirtyviin eskatologisiin näkymiin. Roomalaiskirjeen luvuissa 9–11 Paavali käsittelee suurta Jumalan pelas- tushistorian mysteeriä ja paradoksia. Jumala on sallinut juutalaisten enemmistön paatua, jotta evankeliumi leviäsi pakanoiden pariin ja nämä pääsisivät osallisik- si pelastuksesta. Juutalaisten paatumus kestää määrätyn ajan. Kun pakanoista on pelastunut tietty määrä, se johtaa vuorostaan juutalaisten kääntymiseen ja ”koko Israelin” pelastumiseen. Ymmärrämme vasta täyttymyksen hetkellä yksityiskohtien asettuessa paikoil- leen, miten tämä kaikki tarkkaan ottaen tapahtuu. Joka tapauksessa juutalaisten120 OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN

ja pakanoiden pelastus kulkee käsi kädessä ja on yhteydessä toisiinsa. Näidenjumalallisten mysteerien äärellä Paavali ei antanut periksi, vaan julisti edelleenmyös juutalaisille ja rukoili hartaasti, että he pelastuisivat. Israelin kansan hengel-lisellä heräämisellä tulee olemaan valtavat kerrannaisvaikutukset muiden kansojenkeskellä: ”Veljet, jotta ette olisi oman viisautenne varassa, teidän tulee tuntea tämäsalaisuus: paatumus, joka on kohdannut osaa Israelin kansasta, kestää siihen astikun muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen. Sen tapahduttua kokoIsrael on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu. Kysyn siis: eivät kai juutalaiset senvuoksi kompastuneet, että he jäisivät maahan makaamaan? Päinvastoin! Heidänlankeemuksensa on avannut pelastuksen muille kansoille, ja näin juutalaiset ovatsaaneet aiheen kadehtia niitä. Jos heidän lankeemuksensa on koitunut rikkaudek-si maailmalle ja heidän tappionsa rikkaudeksi kansoille, kuinka paljon enemmänsaakaan aikaan heidän täysimääräinen voittonsa! Teille pakanuudesta kääntyneil-le sanon: minä ylistän tehtävääni kansojen apostolina, sillä näin herätän ehkäheimolaisissani kateutta teitä kohtaan ja voin pelastaa joitakuita heistä. Jos juuta-laisten hylkääminen on avannut maailmalle pääsyn sovintoon, niin mitä tapah-tuukaan, kun Jumala ottaa heidät yhteyteensä? Silloin kuolleet heräävät eloon!”(Room. 11:25–26,11–15). Jumalan keskeinen ominaisuus on uskollisuus. Hän ei hylkää valitsemaansakansaa, vaikka heistä useimmat ovat kääntäneet selkänsä Jeesukselle: ”Evankeliu-min torjuessaan he ovat Jumalan vihollisia, teidän tähtenne, mutta valinnan pe-rusteella he ovat Jumalalle rakkaita, isien tähden. Jumala ei peruuta lahjojaan eikäantamaansa kutsua” (Room. 11:28,29). Juutalaisten joukossa on aina ollut Jeesukseen uskova jäännös (Room. 11:5),minkä myös kirkkohistoria osoittaa todeksi. Se on näkyvä osoitus siitä, että Jumalaei ole lopettanut työtään juutalaisen kansan parissa eikä sen kautta. Tänä päivänäJeesukseen uskovien juutalaisten joukko kasvaa, mistä messiaaninen liike on todis-tuksena. Juutalaistyössä voimme olla vahvistamassa tätä jäännöstä ja tällä tavoinviestittää Jumalan armoa ja uskollisuutta. Me pakanat olemme velassa juutalaisilleniistä hengellisistä siunauksista, jotka olemme heidän kauttaan saaneet. Juutalais-lähetys ei ole arvokkaampaa kuin jonkun muun kansan keskuudessa tehtävä työ,mutta siinä mukana oleminen antaa meille elintärkeän yhteyden uskomme juuriinja aitiopaikan seurata Jumalan profeetallisen sanoman toteutumista. Vanhan testamentin profeetta Sakarja ja evankelista Luukas kertovat yhtäpitä-västi, että Jeesus palaa aikanaan Öljymäelle (Sak. 14:4; Ap. t. 1:11,12). Sakarjankirjan tekstissä tätä tapahtumaa näyttäisi edeltävän suuri herätys Jerusalemin asuk-OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN 121

kaiden parissa. Tällöin Jumala suvereenissa kaikkivaltiudessaan vuodattaa hen-kensä ja juutalaisten silmät avautuvat: ”Mutta Daavidin sukuun ja Jerusaleminasukkaisiin minä vuodatan armon ja rukouksen nöyrän hengen. Ja he kohottavatkatseensa minuun, kohottavat katseensa häneen, jonka ovat lävistäneet. He sure-vat häntä, niin kuin surraan ainoaa poikaa, ja valittavat häntä katkerasti, niin kuinesikoista valitetaan” (Sak.12: 10). Jeesukseen uskovista juutalaisista ja pakanoista koostuva kansa (Room. 10:19)on kutsuttu saattamaan juutalaiset kateellisiksi siitä hengellisestä rikkaudesta, jokaseurakunnalla uskon kautta on (Room. 11:11). Juutalaislähetys on usein kuin kyl-vämistä kesannolla olevalle pellolle: työ vaatii pitkäjänteistä uurastusta ja maanmuokkausta eikä välttämättä tuo heti näkyvää tulosta. Työn vaikeus ei kuitenkaanole syy antaa periksi, koska Jumalan Sana ja lupaukset ovat puolellamme. Raama-tun mukaan Israelin pelastuksen ja Jeesuksen toisen tulemisen välillä on yhteys.Kristuksen paluuta odottava seurakunta seisoo Israelille annettujen lupausten jasen tulevan ennalleen asettamisen varassa.7.5. Luther ja juutalaislähetys hanna lindbergLutherin aikana juutalaisia asui hajallaan Saksassa ja muualla Euroopassa. Yleisestiheihin suhtauduttiin kielteisesti pilkaten heitä loisiksi ja verenimijöiksi. Pyhä maaoli islamilaisen turkkilaisvallan alaisena. Juutalaiset olivat Lutherille ensimmäinenei-kristillinen kansa, jonka hän kohtasi. Suhteessa juutalaisuuteen ja juutalaisiinLutheria ohjasivat hänen suuret periaatteensa: yksin Raamattu, yksin Kristus,yksin uskosta, yksin armosta. Hän ei kuitenkaan kyennyt itse toimimaan johdon-mukaisesti periaatteidensa mukaisesti. Lutherin asenne juutalaisia kohtaan vaihtelieri aikoina. Ennen yksin uskosta tapahtuvan vanhurskautumisen löytymistä Lutherinasenne juutalaisia kohtaan oli viileä ja hän torjui heidän lakihenkisyytensä. Lut-her katsoi, että jotkut juutalaiset voivat pelastua, mutta koko Israelin pelastumista(Room. 11:25 - 26) hän piti kyseenalaisena. Toisessa vaiheessa, löydettyään uskonvanhurskauden vuonna 1518, Lutherinasenne juutalaisiin muuttui myönteiseksi. Hän arvosteli juutalaisia Jeesuksenmessiaanisuuden kieltämisestä ja omiin tekoihin luottamisesta. Lutherilla oli kui-tenkin vahva usko mahdollisuuteen voittaa juutalaiset Kristukselle. Juutalaisten122 OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN

kääntymisen esteenä oli kirkko itse tekojen vanhurskauden opillaan ja rakkau-dettomuudellaan. Siksi kirkon oli luovuttava juutalaisten solvaamisesta. Jumalanlupaukset alkuperäiselle Israelille ovat ikuisia. Heille tuli osoittaa Vanhan testa-mentin teksteistä, että Jeesus on Messias. Juutalaisia tuli kohdella ihmisarvoisesti jaheidän keskuudessaan tuli tehdä lähetystyötä. Luther kirjoitti teoksen Jeesus Kristusoli syntyperäinen juutalainen (1523), jossa Jeesuksen ihmisyys ja sitä kautta juuta-laisuus korostui. Vuosina 1524 - 37 juutalaiskysymys jäi taustalle. Luther esitti kritiikkiäjuutalaisten harjoittamaa koronkiskontaa sekä Kristuksen ja kristillisen uskon pilk-kaamista kohtaan. Lähetysnäköala oli yhä esillä, mutta heikentymässä. Juutalaisetolivat uskonnollisesti itsepäisiä eivätkä ottaneet kokonaisuutena vastaan evanke-liumia. Neljännessä vaiheessa vuosina 1538 - 43 jyrkkä apologia tuli hallitsevaksi ja lä-hetysajatus jäi sivuun. Vuonna 1543 Luther kirjoitti teoksen Juutalaisista ja heidänvalheistaan. Ulkoisena syynä kolme vuotta ennen Lutherin kuolemaa kirjoitettuun Juuta-laisista ja heidän valheistaan oli keskiaikainen Toledot Jeshu -kirjoitus, jonka juu-ret ovat rabbiinisessa kirjallisuudessa. Lutherin ystävä lähetti sen hänelle pyytäenhäntä vastaamaan siihen. Kirjoituksessa sanottiin muun muassa, että Jeesus oliäpärä, ja että juutalaiset odottivat maallista Messiasta, joka tekisi heistä pakanoidenherroja, joihin myös Saksan kristityt laskettiin. Luther ei nähnyt heidän oppiaanainoastaan koko kristillisen uskon kumoavana, vaan myös valtiolle vihamielisenä.Juutalaisista ja heidän valheistaan on noin 180-sivuinen kirja, joka suurimmaksiosaksi koostuu raamattuteologisista selityksistä. Luther selittää Vanhan testamen-tin messiaanisia profetioita osoittaen, että ne eivät tarkoita sitä, mitä juutalaisethalusivat niiden tarkoittavan. Samalla hän syyttää heitä paatuneesta sokeudes-ta, kun he eivät tahdo nähdä, että Jeesuksen elämä ja teot sopivat täysin yhteenRaamatun lausumien kanssa luvatusta Messiaasta. Luther ei mene tässä yli sen,mitä Uusi testamentti ja Jeesus itse sanovat oman aikansa juutalaisuutta kohtaan,esimerkiksi Matt. 23 voi-huudoissa fariseuksista ja kirjanoppineista. Luther eimyöskään monien aikalaistensa tavoin pitänyt juutalaisia vastuullisina Kristuksenkuolemaan, vaan painotti sen johtuneen synneistämme. Jos Luther olisi päättänyt kirjoituksensa tähän, se olisi tuskin herättänyt suu-rempaa huomiota. Hän kuitenkin lisäsi seitsenkohtaisen toimintaohjelman siitä,mitä kristittyjen tulee tehdä ”hylätyn ja kirotun kansan” kanssa, etteivät tulisi osal-lisiksi näiden valheisiin ja rienauksiin. Kirjaa levitettiin hyvin vähän, ja seitsemälläOPAS LÄHETYSELÄMÄÄN 123

kohdalla, joita ei ollut osoitettu yksittäisille ihmisille, vaan esivallalle tai ruhtinaille,oli vähän tai ei mitään vaikutusta. Lutherin kirjoitus oli unohdettuna siihen saak-ka, kunnes se 1900-luvulla natsismin syntymisen myötä nostettiin esiin. Hitlerkutsui Lutheria yhdeksi Saksan kansan suurimmista sankareista. Hän ei ylistänytLutheria uskonpuhdistuksen eikä yksin Raamattu, yksin armosta, yksin uskosta-kirjoitusten tähden, vaan sen tähden, mitä hän oli sanonut juutalaisista kirjassaan.Hitler luki oman rotuajattelunsa ja antisemitistisen tuhoamisohjelmansa Lutherinlausumiin. Luther olisi saattanut punnita sanansa tarkemmin, jos olisi tiennyt,miten hänen sanojaan käytettäisiin. Luther ei ollut sanan nykyisessä merkityk-sessä antisemiitti tai juutalaisten vihaaja ajatellen, että juutalaiset olisivat synty-jään halveksittavia alemman rodun edustajia, jotka tulisi tuhota. Kirja käännettiinsuomeksi 1939. Eri vaiheista huolimatta Luther aina uskoi ainakin osan juutalaisista ottavanvastaan evankeliumin Kristuksesta. Sen mahdollistumiseksi Luther selitti perus-teellisesti Vanhaa testamenttia nähden sen olennaiseksi osaksi juutalaislähetystyötä. Vuonna 1983 Martti Lutherin syntymän 500-vuotisjuhlavuonna luterilaistenkirkkojen kannalta häpeällinen Lutherin kirja Juutalaisista ja heidän valheistaannousi huomion kohteeksi. Luterilainen maailmanliitto sanoutui irti Lutherinjuutalaisvastaisista kirjoituksista vuonna 1984 Budapestin yleiskokouksessa.Vanhan Lutherin juutalaisvastaisuus on syytä torjua täysin yhä uudelleen. Van-hurskauttamisopissa seuraamme vanhaa, kypsää Lutheria. Suhtautumisessa juuta-laisiin seuraamme nuorta, uskonvanhurskauden juuri löytänyttä Lutheria. Ennen kuolemaansa vuonna 1546 Luther yhä käsitteli juutalaiskysymystä sekähyökäten heidän syntejään ja epäuskoaan vastaan että osoittaen hyvää tahtoa jatoivoa rukoillen heidän puolestaan. Viimeisessä saarnassaan Luther sanoo juutalai-sista: ”Tahdomme menetellä heidän kanssaan kristillisessä rakkaudessa ja rukoillaheidän puolestaan, että he kääntyisivät ja ottaisivat Herran vastaan.” Tähän onhelppo yhtyä.

lähteet:Luther och världsmissionen, 1991, Ingemar Öberg. Martti Lutherin käsitystä juutalaisuudes-ta ja juutalaislähetyksestä (s. 425 - 556).Luther ja juutalaiset, Staffan Bergman, Lutheranen 1/2005 (Suomennos: Hannu Lehtonen)http://www.concordia.fi/lehti/2006/32006/4.htmHyvä tietää uskonnoista ja elämänkatsomuksista -julkaisuja 2Kirkko ja juutalaisuus -työryhmän historia vuosilta 1977–2013http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/20DB1E2566712EDDC2257800003F0227/$FILE/Kirk-ko%20ja%20juutalaisuus%20ty%F6ryhm%E4n%20historia%20Nettiin.pdfOPAS LÄHETYSELÄMÄÄN 125

8 Jeesus rakentaa”Entä te?” kysyi Jeesus. ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” Simon Pietari vas-tasi: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.” Jeesus sanoi hänelle: ”Autuas oletsinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan mi-nun isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari ja tälle kalliolleminä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita” (Matt.16:15–18).8.1 Perustuksen laskeminenJeesusta kiinnosti, mitä opetuslapset hänestä ajattelivat. Syykin selvisi ajallaan.Heidän uskonsa ja tunnustuksensa varaan Jumala oli jo iankaikkisuudessa päät-tänyt rakentaa pelastavan läsnäolonsa maailmassa. Jeesuksen ”Kuka minä teidänmielestänne olen?”-kysymyksen ja siihen annetun vastauksen perustalle alettiinrakentaa maailmanlaajaa ekklesiaa, Jumalan kansaa (Matt. 16:18)5, jota oli valmis-teltu iankaikkisuudessa ja Israelin kansan historiassa ja joka tuli ilmeiseksi PyhänHengen vuodatuksessa helluntaina. Uudessa testamentissa on laskettu olevan ainakin 96 erilaista sanaa ja kuvaayhteisöstä, jonka Pyhä Henki kokoaa. Viinipuu ja oksat ovat yksi kuva Kristuk-sen kirkosta, jonka jäsenet ovat jo nyt iankaikkisesta elämästä osallisia. Meidätliitetään uskossa elämänyhteyteen ylösnousseeseen Jeesukseen. Tämän perusteellaJeesus saattoi sanoa, etteivät tuonelan portitkaan voita hänen kirkkoaan ja ettäidästä, lännestä, pohjoisesta ja etelästä tulee ihmisiä, jotka käyvät aterialle Jumalanvaltakunnassa (Matt. 16:18; Luuk. 13:29).5 Matt. 16:18: ”rakennan kirkkoni”; KR38: ”rakennan seurakuntani”. Taustana on VT:n Jumalan kansa, Israel, jotanimitetään myös Jumalan seurakunnaksi (hepr. qahal). Ekklesia merkitsi aluksi kokousta, yhteen tulemista. Kristitytalkoivat puhua ekklesiasta omana yhteisönään muutenkin kuin vain yhteen tullessaan. Kirkko-sana on puolestaanjohdettu kreikankielisestä adjektiivista kyriakos, Herralle kuuluva.

Jeesus ei jättänyt rakennustyötä seuraajiensa suunnitelmien varaan. Työnjako onselvä: ”Minä rakennan – te olette sen todistajat” (Matt.16:18, Luuk 24:48). MarttiLuther kuvaa rakennustyötä Isossa Katekismuksessaan: ”Luominen on päättynyt,samoin lunastuskin on täysin toimitettu, mutta Pyhä Henki tekee työtään lak-kaamatta, viimeiseen päivään saakka. Sitä varten hän on asettanut maan päälleseurakunnan, jonka välityksellä hän kaiken puhuu ja tekee.” Samassa kirjoituksessaLuther muistuttaa, että emme voisi vähääkään Kristuksesta tietää emmekä häneenuskoa ja häntä Herraksemme saada, ”ellei Pyhä Henki sitä evankeliumin saarnankautta tarjoaisi ja helmaamme lahjana laskisi”. Lähetystyöntekijän evankeliumiin kuuluu sen ymmärtäminen, että seurakun-nan syntyminen on yksin Jumalan aikaansaannos. Lähetti vastaa Raamatun tun-temisestaan, kielen ja kulttuurin oppimisestaan ja todistajantehtävän uskollisestahoitamisesta, mutta kirkon syntymisestä vastaa Jumala, sillä ”ei kukaan voi tullaminun luokseni ellei Isä, joka minut on lähettänyt, häntä vedä” (Joh. 6:44).8.2 RakentaminenSeurakunnan rakentaminen alkaa kokoontumisesta Sanan ääreen. ”Usko tulee siiskuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta” (Room. 10:17). Seu-raajiensa kokoontumista yhteen Jeesus piti itsestään selvänä lähtökohtana ja liittisiihen lupauksen läsnäolostaan: ”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimes-säni, siellä minä olen heidän keskellään” (Matt. 18:20). Tällaista kokoontumistavoidaan nimittää seurakunnan järjestäytymisen yksinkertaisimmaksi muodoksi:missä Sana, siellä seurakunta. ”Seitsenvuotias lapsikin tietää, Jumalan kiitos, mitäkirkko on: sen muodostavat pyhät uskovaiset ja ne karitsat, jotka kuulevat paime-nensa äänen” (Schmalkaldenin opinkohdat 12). Jos seurakunnan rakentaminen alkaa kokoontumisesta Sanan ääreen, missä vai-heessa juhlitaan harjannostajaisia? Milloin voidaan sanoa seurakunnan syntyneen?On tarpeen muistaa, että kirkko on ensisijaisesti uskon ja Pyhän Hengen yhteyssydämissä. ”Tämä on suuri salaisuus; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa”(Ef. 5:32). Nämä Paavalin sanat muistuttavat seurakunnan mysteeriluontees-ta, joka johtuu hänestä, joka ”liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossakaikkien jänteiden avulla” (Ef. 4:16). Vaikka emme pääsekään seuraamaan taivaal-lisia harjannostajaisia, voimme silti puhua paikallisseurakunnan syntymisestä. Senulkoisena merkkinä on, että kristittyjen kokoontumisessa otetaan käyttöön SananOPAS LÄHETYSELÄMÄÄN 127

ohella kaste ja ehtoollinen. Pienimmässäkin seurakunnassa on koko kirkon olemus Sanassa ja sakramenteissa sekä uskovien kokoontumisessa näiden armonvälineiden ympärille. Kaste ja ehtoollinen ovat näkyvää Sanaa, jonka sisältö on Jeesus Kristus ja päämäärä ihmisen pelastaminen. Kaikki Jeesukseen uskovat ja häneen kastetut ovat pyhä papisto, joka on kutsuttu julistamaan Jumalan hyviä tekoja (1. Piet. 2:9). Yhteisen pappeuden ohella seurakunta saa Jumalalta erityisen apostolisen palveluviran (ministerium verbi), joka ilmenee erilaisina sananpalvelun tehtävinä (Ef. 4:11), joiden sisältö- nä on evankeliumin julistaminen ja palvelu uskon saamiseksi. Lähetystyöntekijän tehtävä on tällainen apostolisen palveluviran jatkumolla oleva tehtävä. Paimenen tehtävä puolestaan on palvelutehtävä, jonka Jeesus Kristus on asettanut seurakun- nalle erityisesti Sanan opettamista ja sakramenttien toimittamista varten. Ellei uusien kristittyjen joukossa ole sananpalvelutehtävään sopivia, seura- kunta voi kutsua ja valtuuttaa lähetystyöntekijän opettamaan ja toimittamaan sakramentteja, kunnes sopivat henkilöt löytyvät. Bangladeshissa santalikirkon piispa Hans Överby, joka aiemmin toimi Norjan Santalilähetyksen työntekijänä, vihki Kylväjän lähetystyöntekijän, faktori Tapio Karvosen papiksi oraon-kansan keskuudessa aloitettuun seurakuntatyöhön vuonna 1985. Myös muilla työalueilla Kylväjän lähetystyöntekijät ovat kastaneet ja jakaneet ehtoollista seurakunnan tar- peen ja kutsun perusteella. Vastuun siirtäminen lähetykseltä ja lähetystyöntekijöiltä uusille kristityille on yksi vaikeimmista tehtävistä. Se voidaan toteuttaa hitaasti askel askeleelta siirtä- mällä opetus-, hallinto- ja talousvastuu syntyneelle seurakunnalle ja kirkolle. Toi- nen vaihtoehto on mieltää seurakunta alusta lähtien itsenäiseksi yhteisöksi, jolle lähetys antaa vain kasvutukea. Tällöin lähetys ei esimerkiksi palkkaa seurakunnalle työntekijöitä, vaan se tapahtuu yhteisön omia varoja käyttäen tai vapaaehtoisvoi- min. Kylväjän työalueilla on toteutettu molempia malleja ja niiden muunnelmia vaihtelevin seurauksin. 8.3 Telineitä ja välineitä Kristillinen seurakunta on kaikkialla, missä ihmisiä uskon ja kasteen kautta liite- tään Kristus-ruumiiseen riippumatta siitä, onko se vielä ulkoisesti järjestäytynyt. Suljetuissakin maissa kastetut pyritään ohjaamaan yhteyteen toistensa kanssa ja tarvittaessa auttamaan rakenteiden syntymisessä. Työn päämäärä on paikallisten seurakuntien ja kokonaiskirkon syntyminen.128 OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN

Raamatunkäännöstyö kulkee käsi kädessä seurakuntaa synnyttävän työn kans-sa. Siellä, missä ei ole omankielistä Raamattua, se pyritään aikaansaamaan yhteis-työssä raamattuseurojen ja toisten järjestöjen kanssa. Kylväjän työntekijät ovat ol-leet mukana ainakin sadrinkielisen Uuden testamentin, darinkielisen Raamatun,turkinkielisen Uuden testamentin sekä mongolinkielisen Raamatun kääntämises-sä. Lutherin Vähä-Katekismuksen kääntäminen on tärkeää, koska sitä käytetäänkasteopetuksessa, samoin kirkkokäsikirjojen, hengellisten laulujen ja kirjallisuu-den tuottaminen. Näitä on tuotettu edellä mainittujen kielten lisäksi ainakinbengaaliksi, amharaksi, oromoksi, burjaatiksi ja hepreaksi. Myös ilosanomapiiri-kysymyksiä on valmistettu monille kielille. Kylväjän työalueilla voidaan hahmottaa kolme erilaista kirkkokontekstia janiiden mukaista toimintamallia: 1. Järjestäytyneen kirkon ja sen missionaarisuuden vahvistaminen. 2. Kristus-todistuksen antaminen siellä, missä kirkon järjestäytymiseen riittävät resurssit ja yhteiskunnallis-poliittiset edellytykset puuttuvat. 3. Kirkon järjestäytymiseen ja itsenäistymiseen tähtäävä työ siellä, missä siihen on yhteiskunnallis-poliittiset edellytykset sekä resursseja. Kaikissa konteksteissa työtämme ohjaa pyrkimys sellaisten ihmisten keskuu-teen, jotka eivät ennestään tunne Kristusta. Siellä, missä kirkko on järjestäytynyt,pääpaino on uusien kristittyjen varustamisessa ja lähetyskutsumuksen välittämi-sessä. Toimintaedellytysten arvioinnissa on hyödyllistä yrittää hahmottaa, missävaiheessa kokonaiskirkon syntyprosessia ollaan menossa, jotta lähetyksen kätilön-tehtävä tulisi vastuullisesti hoidetuksi. Prosessissa on ainakin neljä, osin päällekkäistävaihetta: 1. Ihmiset kääntyvät Vapahtajan puoleen ja alkavat elää kristittyinä uskossa häneen. 2. Uudet kristityt järjestäytyvät yhteisöksi. 3. Yhteisö saa kykenevät paikalliset johtajat. 4. Yhteisö saavuttaa hengellis-taloudellis-hallinnollisen itsenäisyyden, elää keskinäisessä riippuvuussuhteessa toisten kirkkojen kanssa ja tekee lähetystyötä. Vaiheet ovat erikestoisia. Keskenmenot eivät ole harvinaisia. Joskus keskenme-no johtuu taitamattomasta kätilöinnistä, toisinaan sikiöstä, joskus muista komp-likaatioista ja olosuhteista. Kätilökoulutuksen, eli lähetyskoulutuksen, vaikeudetOPAS LÄHETYSELÄMÄÄN 129

seurakuntien syntymisen teorian ja käytännön opettamisessa ovat ilmeisiä. Meille luterilaisen kansankirkon kasvateille kirkon perustamiseen liittyvät kysymykset ja prosessit eivät tule äidinmaidossa. Tähän on useita syitä. Tärkein syy on jo tullut mainituksi: Jumala itse punoo ja antaa muodon ja hahmon kirkolleen. Hän tekee sen korkeimmalla mahdollisella vaikeuskertoimella kokoamalla sen perisynnin vaivaamista, mutta Kristuksessa vanhurskaista ihmisistä – usein myös lähetystyöntekijöistä huolimatta! Toiseksi: luterilaiset uskonpuhdis- tajat, toisin kuin katoliset ja reformoidut, eivät olleet halukkaista määrittelemään, millaiset ulkonaiset muodot kirkko saa tai miten sen hengellinen johto järjeste- tään. Heille keskeistä oli yksimielisyys evankeliumin ja sakramenttien sisällöstä ja toimittamisesta. Kolmanneksi voisi mainita, että useimmat missiologian oppikir- jat ohittavat kokonaan tai lyhyellä maininnalla kirkon perustamisen kysymykset. Tämä saattaa johtua siitä, että kirjoittajilta puuttuu käytännön kokemusta asiasta. Lähetysteologia alkaa niiden ihmisten kohtaamisesta, joille evankeliumi halu- taan tuoda. Kylväjän toiminta-ajatuksen mukaan yhdistyksen tarkoitus on ”edis- tää Jumalan valtakunnan leviämistä erityisesti siellä, missä on vähän tai ei lain- kaan kristittyjä ja kirkkoja”. Käytännössä tämä tarkoittaa uusien seurakuntien ja kirkkojen syntymiseen tähtäävää työtä. Esikuvamme on Jeesuksen oma, kokonais- valtainen lähestymistapa. Lähetystyöntekijöiden lähettäminen seurakuntaa rakentavaan työhön on lä- hetystyön muotona vaikein ja työläin. Se on hidas, riskialtis, pitkäjänteinen ja vaivalloinen, mutta ihmisten pelastumisen kannalta edelleen välttämätön tie. Sii- hen näyttäisi kuuluvan ainakin kolme vaihetta: ihmisten keskuuteen pääseminen, heidän kielensä ja ajatustapojensa omaksuminen sekä viipyminen niin pitkään, että ihmiset oppivat tulijaa tuntemaan, jotkut vihaamaan, toiset rakastamaan. Jee- sus kävi läpi kaikki vaiheet. Meillä on usein suuria vaikeuksia jo ensimmäisessä, ihmisten luo pääsemisessä. Maailmamme kirkottomat alueet sijoittuvat yhä selkeämmin suurten uskonto- jen kuten islamin, hindulaisuuden ja buddhalaisuuden valta-alueille, jonne on vai- kea päästä lähetystyöntekijänä. Ihmisten kääntyminen ja seurakuntien syntyminen näillä alueilla tuo usein mukanaan kärsimystä ja vainoa, johon sekä lähetyksen että paikallisten kristittyjen on osattava valmistautua. Vaikeuksista huolimatta näem- me työalueilla, että evankeliumin siemeneen on kätketty seurakunnan siemen: joka ymmärtää evankeliumin, tahtoo toistenkin sen kuulevan ja ymmärtävän.130 OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN

8.4 Rapatessa roiskuu”Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa” (1. Kor. 3:10). Apostoli Paavalikehottaa tarkastelemaan työn jälkeä. Seuraavassa nostetaan esiin joitakin havainto-ja Kylväjän työalueiden seurakuntaa rakentavasta työstä.8.4.1 TyövaiheitaSyntyvälle seurakunnalle on tärkeää, että se säilyttää alusta lähtien tasapainon yl-läpitävän ja etsivän toiminnan välillä. Paikallaan pysyvän ja rajoja ylittävän työnyhteys ja omaleimaisuus näkyy yhtäältä kutsumuksessa pitää huolta laumasta jatoisaalta kutsumuksessa etsiä kadonneita. On kyse kirkon ja lähetyksen toisiaantäydentävästä suhteesta. Lähetyksen päämäärä on itsensä tarpeettomaksi tekeminen, toisin kuin kirkon.Viestikapulan antaminen paikallisille tarkoittaa, että jossain vaiheessa lähetystyön-tekijöiden läsnäolo lakkaa. Yhteydet yleensä säilyvät sen jälkeenkin, kuten hyvässäperheyhteydessä lasten aikuistumisen jälkeen. Kirkkojen kesken saatetaan toteut-taa työntekijävaihtoa. Ideaalitilanteessa kirkko ja lähetys lähtevät yhdessä uuteen,kieli- ja kulttuurirajat ylittävään työhön. Kylväjän työn historiassa on tehty yksi päätös työn lopettamisesta. Vuonna2005 lopetettiin työ Tansaniassa. Syynä oli maan kristittyjen ja siellä toimivienlähetysjärjestöjen määrä sekä tarve siirtää resursseja alueille, joilla on vähemmänkristittyjä ja kirkkoja. Sanan juurtuminen ja seurakuntien syntyminen saattaa viedä vuosikymmeniä.Uskollisuus kutsumuksessa ja annetussa tehtävässä on niin lähetysjärjestön kuinyksittäisen työntekijänkin tärkein ominaisuus. Työn kautta syntynyttä yhteisöä eisaa jättää pulaan. Lähetykset ovat myös saattaneet vaikuttaa sellaisten rakenteidensyntymiseen, joita kirkot eivät pysty hoitamaan. Milloin on aika siirtyä uuteentyöhön? Seurakuntaa rakentavaa työtä voi lähetysjärjestön näkökulmasta kuvata neljänävaiheena: Työn aloitusvaiheessa lähetystyöntekijä on aktiivinen tienraivaaja. Toi-sessa, työn vahvistamisen vaiheessa, hän on opettaja ja varovainen neuvonantaja.Kolmannessa vaiheessa, työn siirtyessä kokonaan paikallisille työtovereille, hän onparhaimmillaan valmentaja ja inspiroija. Neljännessä, poistumisvaiheessa, lähetys-työntekijä on asiantuntija ja kumppani, joka valmistelee poissiirtymistä. Erityisen vaikeaa on siirtyminen kolmanteen, itsenäisen seurakunnan tai kirkonOPAS LÄHETYSELÄMÄÄN 131

vaiheeseen. Jos vahvistamisen aika on jäänyt lyhyeksi, opetuksen ja koulutuksen puute voi hidastaa tai pysäyttää terveen kehityksen. Viisumien saannin vaikeudet, sairastumiset, lähetystyöntekijöiden vähyys ja sopivien paikallisten koulutettavien puute hidastavat kehitystä. Bangladeshissa siirtyminen itsenäistymisvaiheeseen on ollut kivuliasta. Paitsi lähetystyöntekijöistä, sopivista paikallisista työntekijöistä on pula. Pietarin juutalaisseurakunta kamppailee saman asian kanssa lähetystyönte- kijöiden läsnäolon vähetessä viisumivaikeuksien myötä. Burjatiassa sen sijaan työ sai vauhtia, kun paikallinen pastori otti vastuun seurakunnasta. Lähetyshistoria tuntee esimerkkejä siitä, että ulkomaalaisten poistuminen on kääntänyt kirkon kasvuun, mutta on myös päinvastaisia esimerkkejä, ellei evankeliumin viestikapu- laa ole saatu siirretyksi paikallisille. 8.4.2 Siirtotyöläiset Kysymys lähetystyöntekijöiden määrästä ja tehtävistä uutta työtä aloitettaessa on tärkeä. Jumala voi toteuttaa työnsä yhdenkin ihmisen kautta. Uuden työn aloitta- minen vaatii kuitenkin järjestöltä vastuullista resurssien ja kustannusten määrittä- mistä. Valitettavan usein liian paljon ja liian laaja-alaisia tehtäviä kerääntyy yhden ihmisen harteille. Olemme puhuneet kriittisen massan periaatteesta, joka kuvaa henkilöstön vähimmäistarvetta, jolla työ voidaan aloittaa ja vastuullisesti ylläpitää. Helposti laajenevien kehitysyhteistyöprojektien suhteuttaminen työalueen koko- naisuuteen ja työntekijäresursseihin on pidettävä mielessä. Eräällä islamilaisella työalueella lähdettiin suunnittelemaan seurakunnan synty- miseen tähtäävää työtä ja todettiin, että sen aloittaminen vaatii 10–12 lähetystyön- tekijän tiimin. Samalla todettiin, että yhden järjestön resurssit eivät riitä, tarvitaan usean toimijan yhteistyötä. Koska odotettavissa on vähän tuloksia, jo suunnittelu- vaiheessa valmistauduttiin kymmenien vuosien kylvötyöhön. Kaikki Kylväjän työntekijät ovat mukana seurakunnan rakentamisessa omilla lahjoillaan riippumatta koulutuksesta tai työtehtävästä. Julistuksen ja palvelun tasapainoa etsimme rekrytoimalla eri alojen osaajia myös seurakuntien syntymi- seen tähtäävään työhön. Bangladeshissa toimivan seurakuntien vastuunkantajia kouluttavan oppilaitoksen rehtori Simon Sircar vastasi kysymykseen lähetystyön- tekijöiden tarpeesta näin: ”Lähetystyöntekijä on meille käyttökelpoinen toisella työkaudellaan. Kolmannella kaudellaan, kahdeksan maassaolovuoden jälkeen, hän voi antaa sen, mitä hänellä on annettavaa”. Masentavaa tai innostavaa – riippuu näkökulmasta!132 OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN

8.4.3 Oma työvoimaEnsimmäinen kristittyjen sukupolvi joutuu yleensä kohtaamaan suurimmat vai-keudet ja kiusaukset etsiessään oikeaa tapaa elää ja todistaa seurakuntana kulttuu-rissaan. Monet sen johtajista ja vastuunkantajista lankeavat tai sortuvat taakan alle.Näitä kamppailuja seuratessa on helppo ymmärtää, miksi Paavalin kirjeet sisältävätniin paljon elämäntapaan liittyviä ohjeita ja kehotuksia. Vaarana on, että seura-kunnassa kiinnitetään liikaa huomiota henkilön puhetaitoon ja lahjoihin. Tärkeinjohtajan ja paimenen ominaisuus on luonne, joka ilmenee uskollisuudessa vähässä. Kouluttaminen maan rajojen sisäpuolella on yleensä aina parempi vaihtoehtokuin henkilön lähettäminen oppiin ulkomaille. Jos ulkomaille lähetetään, tulisietsiä paikkaa, joka on elintasoltaan alhaisempi kuin henkilön kotimaa. Luterilaisen raamattukoulutuksen järjestyminen on ylellisyyttä, johon kaikillatyöalueilla ei ole varaa, vaikkakin tarve on suuri. Verrattain harvinaisia ovat teo-logit, jotka ovat tarpeeksi pitkään maassa oppiakseen kielen ja kontekstualisoimi-sen taidon. Vierailevat kouluttajat, etäopiskelu ja internetin hyödyntäminen ovattärkeitä apukeinoja, vaikka ne eivät voikaan korvata henkilökohtaista suhdetta jaohjausta, joka monessa kulttuurissa on ensisijainen oppimisen tapa.8.4.4 Hopeat ja kullatTavoite kirkon taloudellisesta riippumattomuudesta tuntuu kovin kaukaisel-ta useimmilla työalueilla. Paikallisseurakuntien omavaraisuus on helpomminsaavutettavissa kuin kokonaiskirkon. Useimmiten se tarkoittaa, että seurakuntaei palkkaa työntekijöitä, vaan työtä tehdään vapaaehtoisvoimin. Omavaraisuu-den kasvattamisessa on merkitystä myös sillä, millaiseksi kirkon hallintorakennesuunnitellaan. Jos seurakunnat joutuvat antamaan merkittävän osan tuloistaankeskushallinnon ylläpitämiseen, omavaraisuusaste ei välttämättä kasva. Toisaal-ta seurakuntien suuri itsenäisyys ei myöskään kehitä kokonaiskirkkoa toivotullatavalla. ”Korealaisista presbyteeriseurakunnista luterilaisen seurakunnan yhteyteentulleet ovat niitä, jotka täällä ymmärtävät uhraamisen ja kymmenysten merki-tyksen”, kertoi lähetystyöntekijä Siperiassa. Japanilaisten kristittyjen kymmenyk-set ovat saaneet aikaan sen, että Länsi-Japanin evankelis-luterilainen kirkko onomavarainen.”Jos haluat saada puun kasvamaan, ei kannata kumota sen juurelle koko säkillistäOPAS LÄHETYSELÄMÄÄN 133

kasvulannoitetta”, opetti lähetystyöntekijä, joka oli pitkään palvellut kirkkoa sen tiellä itsenäisyyteen. Hän muistutti, että ei ole olemassa nopeita vippaskonsteja. Kirkon taloutta, hallinta ja hengellisen kasvua on tuettava tasapuolisesti. 8.4.5 Tiilestä vai puusta Kokoontumistilan saaminen on seurakunnalle yleensä merkittävä edistysaskel. Kodeista tai puun alta kirkkorakennukseen pääseminen luo seurakunnalle myös ulkoista identiteettiä. Islam käyttää uusille alueille siirtymisessä moskeijan raken- tamista etenemistienä, milloin se on mahdollista. Moskeijan myötä ympäristön asukkaiden silmät ja korvat totutetaan uuteen. Myöhemmin toivotaan moskeijan rukoushetkiin löytyvän ihmisiäkin. Sakraalitilan saaminen käyttöön mahdollisimman varhaisessa vaiheessa on tärkeää varsinkin alueilla, joissa kodeissa kokoontuminen herättää epäluuloa viranomaisis- sa ja ympäristössä. Vaikka seurakunnan omavaraisuuden kehittyminen on tärkeää, lähetys saattaa avustaa tilan hankinnassa, koska sen merkitys seurakunnan kehityk- selle on suuri. Sellaisiin investointeihin, joiden käyttökustannuksista seurakunta ei selviä, ei tulisi lähteä mukaan. 8.4.6 Ympäristöön sopiva Seurakunnan syntymiseen tähtäävässä työssä tarvitaan kontekstin lukutaitoa. Se tarkoittaa kristillisen uskon ilmaisujen ja ilmenemismuotojen tekemistä mie- lekkäiksi siinä ympäristössä ja kulttuurissa, jossa lähetystyötä harjoitetaan. Paitsi evankeliumin tuomiseen ihmisille, jotka eivät sitä ole kuulleet, kontekstin lukutai- toa tarvitaan syntyvän yhteisön uskonnonharjoituksen muotojen kehittämiseen. Seurakunnan istuttamisen kontekstiin voivat lopullisesti toteuttaa vain paikalli- set kristityt, mutta ei pidä väheksyä lähetystyöntekijöiden merkitystä prosessissa. Suurena esimerkkinä on Paavali, joka kävi teologisen kamppailun, jotta pakana- kristityt voisivat kontekstualisoida evankeliumin. Tässä yhteydessä voidaan vain lyhyesti viitata joihinkin Kylväjän työalueiden konteksteihin. Etniset ja sosiokulttuuriset ryhmät ja kielivähemmistöt ovat haaste seurakuntatyölle. Jos kirkot muodostetaan etnisten rajojen mukaisesti, oppivatko kristityt pitämään seurakuntaa kaikki rajat ylittävänä yhteisönä? Toisaalta etnisissä kirkoissa eri kansanryhmien aiheuttamat jännitteet ovat vähäisemmät. Oraon -kir-134 OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN

kon ensisijainen perustelu itsenäisenä luterilaisena kirkkona Bangladeshissa löytyiomasta kielestä. Istanbulin luterilaisen kirkon on otettava huomioon, että useim-mat sen paikallisista jäsenistä kuuluvat islamin shiialaiseen vähemmistöön, alaviit-teihin. Tämän tosiasian kanssa pitäisi elää niin, että sunnalaiseltakin taustalta tule-va tuntee itsensä tervetulleeksi. Pietarin messiaanisten juutalaisten yhteisön paikkaluterilaisessa Inkerin kirkossa edellyttää herkkää kontekstinlukutaitoa ja teologistajäsentämistä. Miten syrjityille burakuille aukeaa ovi japanilaisiin seurakuntiin?Etiopiassa kristittyjen keskuudessa perinteisesti noudatetaan vanhatestamentillistakamelinlihan syömiskieltoa (3. Moos. 11:4 ), mikä käytännössä merkitsee, ettei so-malista voi tulla kristittyä. Millaiset muodot kristinusko saa somalien keskuudessa? Seurakuntatyö suurkaupungissa vanhojen, ekumeenisten kirkkojen entisillävalta-alueilla saa erilaiset muodot kuin työ lukutaidottomien paimentolaisten kes-kuudessa. Perheen ja suvun vaikutusta kristityksi kääntymisen kysymyksissä Aa-siassa ei voi ohittaa, kuten ei myöskään esimerkiksi matriarkaalisuuden vaikutustaislamilaisissa sukuyhteisöissä. Vähemmistöasemaan syntyvä kirkko käy jatkuvaa teologista ja käytännöllistäkamppailua siitä, miten lähelle se ja sen pelastava uutinen Jeesuksesta asettuvatsuhteessa ympäröivään yhteiskuntaan, sen ajatteluun ja elämäntapaan.8.5 Lopputarkastus”Jokainen istutus, joka ei ole minun taivaallisen Isäni istuttama, revitään juuri-neen pois” (Matt. 15:13). ”Minä olen tosi viinipuu, ja isäni on viinitarhuri. Hänleikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen he-delmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmääentistä enemmän” (Joh. 15:2). Jeesuksen sanat ovat ehdottomuudessaankin Kylväjän apulaisille evankeliumia,sillä ne kertovat, että vastuu työstä ja sen loppuun saattamisesta on hänellä it-sellään. Kiitämme siitä, että olemme saaneet armon olla mukana vuodesta 1974alkaen suuren työmaan eri tehtävissä. Jumala yksin tietää, mikä aikaansaannoksistaon ikuista. ”Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut pe-rustuksen, jolle joku toinen rakentaa. Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa.Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voilaskea” (1. Kor. 3:10–11).OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN 135

9 Jeesus kanssamme9.1 Kokonaisvaltaisuus pekka mäkipää9.1.1 Inkarnaation välttämättömyysJeesus maailmalle -tunnuslauseemme sisältää viittauksen inkarnaation pitkäjän-teiseen, vaivalloiseen ja kokonaisvaltaiseen tiehen. Inkarnaatio vie koko ihmisiän.Raamatun kuvaukset Jeesuksen syntymästä, elämästä ja kuolemasta osoittavat, että90 prosenttia hänen elämästään kului odottaessa ja valmistautuessa. Inkarnaatiooli hidas, riskialtis, pitkäjänteinen ja vaivalloinen, mutta ihmisten pelastumisenkannalta välttämätön tie. Jumala ei pitänyt kiirettä sen kanssa. Sitä edelsi vuositu-hantinen sarja erillisiä ilmoituksia, jotka selittivät tulevaa ja jotka kaikki koottiinnäkyvällä tavalla yhteen Jeesuksen henkilössä. Kaikki tämä tapahtui, jotta Jumalasaisi pysyvästi asua ihmisten keskellä, pystyttää asumuksensa ja levittää sen liepeetyli eri kansoihin ja kieliin kuuluvan lunastettujen joukon (Joh. 1:14; Ilm. 7:15). Kokonaisvaltainen evankeliumi edellyttää inkarnaatiota, lihaksi tulemista.Lähetystyöntekijöiden kutsuminen, valtuuttaminen ja lähettäminen on Kylväjänvarsinainen tehtävä, jota ilman olemassaolomme tarkoitus jää toteutumatta ja lä-hetyselämä elämättä. Lähetyselämään näyttäisi kuuluvan ainakin kolme vaihetta: Ensinnäkin ihmis-ten keskuuteen pääseminen. Toiseksi heidän kielensä ja ajatustapojensa omaksu-minen ja kolmanneksi viipyminen niin pitkään, että ihmiset oppivat tulijaa tunte-maan, jotkut vihaamaan, toiset rakastamaan. Jeesus kävi läpi kaikki vaiheet. Meilläon suuria vaikeuksia jo ensimmäisessä, ihmisten luo pääsemisessä.136 OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN

Lähetyselämä koskettaa ihmisen fyysistä, henkistä, sosiaalista ja hengellistä to-dellisuutta. Viime vuosikymmeninä tätä kokonaisuutta on lähetyksen yhteyksis-sä käsitelty kokonaisvaltaisuuden, holistisuuden, transformaation tai integroidun(yhtenäinen, kokonainen) lähetystyön nimikkeillä. Transformaatio otettiin sana-na käyttöön kehitys-sanan tilalle, koska kehitykseen ajateltiin liittyvän poliittisenagendan ja talousjärjestelmän muutoksella motivoituja prosesseja, kuten talouskas-vu. Transformaatiota pidettiin teologisesti perustellumpana kuvaamaan muutostakohti Jumalan luomistyössä tarkoittamaa ihmisyyttä, ihmiskuntaa ja uutta luo-musta Kristuksessa (Kol. 3:8–15; Ef. 4:13; 2. Kor. 5:17). Integral-termi lähetyksenyhteydessä on kotoisin Latinalaisen Amerikan evankelisista yhteyksistä, joissa inte-groidulla lähetysnäkemyksellä tarkoitetaan paikallisseurakunnan tehtävää julistaaja demonstroida evankeliumia yhteiskunnassa. Tässä ajattelussa paikallisseurakun-nat ovat inklusiivisia, ympäröivää yhteiskuntaa aktiivisesti muuttavia yhteisöjä.9.1.2 Keskustelu kokonaisvaltaisuudestaKokonaisvaltaisuudesta ei ole suomalaisessa lähetyskeskustelussa normatiivistamäärittelyä, kuten ei ole luterilaisesta lähetysteologiastakaan. Lutherin teologiansanakeskeisyys ja näkemys maallisen ja hengellisen regimentin erilaisista tehtävistävaikuttavat siihen, miten Kylväjässä näemme kokonaisvaltaisuuden ja erityisestilain ja evankeliumin erottamisen toteutuvan työssämme ja teologiassamme. Kylväjän perustamisvuonna 1974 Sveitsin Lausannessa pidettiin maailmanevankelioimisen kongressi, josta kolme asiaa jäi vaikuttamaan vuosikymmeniksikansainväliseen lähetyskeskusteluun: 1. Lausannen julistus, jonka viiteentoista kohtaan John Stott kiteytti evankelisen uskonnäkemyksen ja toimintaohjelman. 2. Uusi tietoisuus vielä saavuttamattomien kansanryhmien määrästä. 3. Evankeliumin ja lähetystyön kokonaisvaltaisen luonteen uudelleen esiin nostaminen iskulauseella ”maailman evankelioiminen edellyttää, että koko kirkko vie koko evankeliumin koko maailmalle”. ”Koko” ja ”kaikki” lähetystehtävässä voidaan tietenkin jäljittää paljon kauem-mas; Jeesukseen (Mk. 12:30–31), apostoli Paavaliin (Ap. t. 17:30–31) tai ainaAbrahamiin asti. ”Sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailmankansoille” (1. Moos. 12:3).OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN 137

Keskustelu lähetystehtävän kokonaisvaltaisuudesta viime vuosikymmeninä liittyy kuitenkin erityisesti kysymykseen Jumalan pelastavan ja ylläpitävän työn välisestä suhteesta. Kirkkojen maailmanneuvosto (KMN) jäsenkirkkoineen ajoi 1960–70 luvuilla voimakkaasti kirkon sosiaalisen työn ensisijaisuutta evankeliu- min julistamisen ja Raamatun opettamisen kustannuksella. Suomalaisen lähetys- herätyksen ja viidennen herätysliikkeen lähetysjärjestöjen synnynkin voi osaltaan liittää protestiin, joka nousi tällaista kehitystä vastaan erityisesti opiskelijasukupol- ven keskuudessa, myös maailmanlaajasti. ”Ei ole oikein, että me ruoan jakamisen tähden lyömme laimin Jumalan Sanan” (Ap. t. 6:2). Lausanne-liike ei torjunut kristittyjen sosiaalista vastuuta. Sen julistuksesta löytyvät juuret ja alkusyy kokonaisvaltaisuuden käsitteen nousuun evankelisessa maailmassa: ”Koska ihmiskunta on luotu Jumalan kuvaksi, jokaisella ihmisellä on – rotuun, uskontoon, ihonväriin, kulttuuriin, yhteiskuntaluokkaan, sukupuoleen ja ikään katsomatta – jo itsessään arvonsa, jonka tähden häntä pitäisi kunnioit- taa ja palvella eikä riistää. Tässäkin meillä on paljon kaduttavaa sekä laiminlyön- tiemme tähden että myös siksi, että toisinaan olemme pitäneet evankelioimista ja yhteiskunnallista valveutuneisuutta toisensa poissulkevina asioina. Vaikka sovinto ihmisen kanssa ei ole evankelioimista eikä poliittinen vapautuminen sama kuin pelastus, me siitä huolimatta uskomme sekä evankelioimisen että yhteiskun- nallis-poliittisen osallistumisen olevan osa kristillistä vastuutamme” (Lausannen julistus, Kristityn yhteiskunnallinen vastuu, kohta 5). Lähetyksen kokonaisvaltaisuus on ollut 1970-luvun puolivälistä lähtien sekä ekumeenisen liikkeen että herätyskristillisen lähetystyön vakiokäsitteitä. Voidaan puhua jonkinlaisesta ekumeenisesta konsensuksesta siinä käsityksessä, että julistus- ta ja palvelua ei lähetystyön yhteyksissä pidä erottaa toisistaan. Jännitteitä on syntynyt, kun avustus- ja lähetysjärjestöt on asetettu vastakkain, ja lähetysjärjestöjen avustustyötä pidetty manipuloivana tai ei-pyyteettömänä. Lähetystyöhön liittyviä pahimpia väärinkäsityksiä ja epäluuloja sisältyy väittee- seen, jonka mukaan lähetystyö on käännyttämistä. Ajatus käännyttämisestä on evankeliumin vastaista, sillä kristillinen usko kunnioittaa ihmisen vapautta ja itse- näisyyttä päättää omista asioistaan. Käännyttämisen ja kääntymisen välillä on suu- ri ero. Kääntyminen on välttämätöntä, käännyttäminen kiellettyä. Laajapohjaisin koskaan laadittu julkilausuma kristillistä todistusta koskevista menettelytavoista annettiin vuonna 2011, kun katolinen kirkko, Kirkkojen maailmanneuvosto ja Maailman evankelinen allianssi valmistelivat asiakirjan Kristillinen todistus monius- kontoisessa maailmassa, suosituksia menettelytavoiksi.138 OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN

Länsimaisen, sekulaarin kehitysajattelun lähtökohtia haastoi Etiopian MekaneYesus -kirkon Luterilaiselle maailmanliitolle 1970-luvulla lähettämä kirje, jokakestää hyvin aikaa ja herättää ajatuksia. Siinä muistutetaan: ”Emme voi nähdämitään eroa seurakuntatyön ja kehitysapuprojektien välillä. Niiden on pysyttäväerottamattomina, koska Luoja loi ihmisen kokonaisvaltaiseksi olennoksi, jolla onsekä hengellisiä että aineellisia tarpeita.”9.1.3 Kokonaisvaltaisuus KylväjässäKylväjä osallistuu julistuksen ja palvelun välityksellä kolmiyhteisen Jumalantyöhön ja hänen valtakuntansa ilmenemiseen maailmassa. Sitoudumme työssäm-me kokonaisvaltaiseen lähetysnäkemykseen, johon kuuluu ihmisten tarpeiden jahyvinvoinnin huomioiminen. Lähetys ei kosketa vain ihmisen hengellistä todelli-suutta, vaan kohdistuu koko ihmiseen, hänen fyysiseen, henkiseen ja hengellinentodellisuutensa. Kehitysyhteistyö on eräs palvelun toteuttamismuoto. Kehitysyhteistyö kristil-lisen järjestön toimintamuotona perustuu jokaisen ihmisen kunnioittamiseen jarakastamiseen Jumalan luomana persoonana riippumatta hänen iästään, suku-puolestaan tai uskonnollisesta, yhteiskunnallisesta, kulttuurillisesta tai rodulli-sesta taustastaan, ja se tapahtuu ilman painostusta. Kehitysyhteistyötämme ohjaalähimmäisen rakastamisen käsky: “Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (Mark.12:31). Käsky velvoittaa yksilöitä ja yhteisöjä edistämään oikeudenmukaisuuden,tasa-arvon ja köyhistä ja sorretuista huolehtimisen toteutumista yksilöiden, yhtei-söjen ja yhteiskunnan toiminnassa. Samalla se luo pohjaa kestävälle kehitykselle jaelinolosuhteiden kokonaisvaltaiselle kehittämiselle. Julistuksen sekä palvelun tavoitteet ja luonteen määrittelemme seuraavasti:evankeliumin julistamisella tavoittelemme sitä, että ihmiset kääntyvät yksilöinäja perhekunnittain Vapahtajan puoleen, saavat syntinsä anteeksi, kääntyvät poisepäjumalistaan ja alkavat elää kristittyinä uskossa Jeesukseen sekä toisten uskovienyhteydessä. Palvelemisen ymmärrämme auttamiseksi ja vaikuttamiseksi. Ensimmäinenkohdistuu inhimillisiin tarpeisiin ja hyväntekemiseen, toinen pyrkii vaikuttamaanihmisten ja yhteisöjen ongelmien syihin ja rakenteisiin. Palvelun voi nähdä evan-keliumin julistamisen seuraukseksi, sillaksi tai kumppaniksi. Pidämme julistamista ja palvelua lähetystyön kannalta yhtä tärkeinä, emmekäerottele niiden tehtäviä hierarkkisesti tärkeisiin ja vähemmän tärkeisiin. TärkeääOPAS LÄHETYSELÄMÄÄN 139

meille intorealisteina on, että Kylväjän kotimaan toimistotyöntekijän toimen- kuvassa lukee sama kuin lähetystyöntekijän tai lähetysjohtajan: ”Hänen tulee kaikessa pyrkiä asettamaan Jeesus ensimmäiseksi.” 9.1.4 Kokonaisvaltaisen lähetystyön kritiikki Kokonaisvaltaista eli holistista lähetysnäkemystä on kritisoitu muun muassa siten, että sillä ei ole raamatullista perustaa eikä sanaa esiinny Raamatussa. Tässä yhtey- dessä usein mainitaan evankeliumin julistamisen ja seurakuntatyön ensisijaisuus. Perusteluun saattaa kuulua, että vain henkilökohtainen kääntyminen ja seurakun- nan syntymiseen tähtäävä työ johtavat todelliseen yhteiskunnalliseen muutoksen. Lähetyksen tehtävä ei ole käynnistää muutosta (transformaatiota), koska lähetys- työntekijät ovat vieraita yhteiskunnassa (muun muassa McGavran). Sen sijaan paikallisista jäsenistä koostuva kirkko voi pyrkiä vaikuttamaan yhteiskunnallisesti. Luterilaisesta näkökulmasta nousee esiin kysymys lain ja evankeliumin, luo- misen ja lunastuksen yhteydestä ja erosta. Kokonaisvaltaisen lähetysnäkemyksen pelätään kehittyvän siten, että lähetystyönä aletaan pitää kaikkea, mitä kirkot ja kirkolliset järjestöt tekevät maailmassa. Tällöin häviää ero Jumalan pelastavan ja ylläpitävän toiminnan välillä. On huomattava, että kokonaisvaltaisen näkemyksen näkyvimmät ja äänek- käimmät puolestapuhujat tulevat usein sellaisesta kontekstista, jossa köyhyyttä ja epäoikeudenmukaisuutta on mahdoton ohittaa ja pelkästään hengellinen ulottu- vuus ja seurakuntatyö eivät riitä. Julistuksen ensisijaisuudesta kiinni pitävät ja kokonaisvaltaisuudesta kiinni pitä- vät eivät käytännön työssä välttämättä ole kovin kaukana toisistaan. Lisäksi kriiti- kot eivät yleensä ole toimineet niin sanotuissa suljetuissa tai luovan pääsyn maissa. 9.1.5 Vastaamme kritiikkiin Evankeliumin julistamisen ja sosiaalisen vastuun välistä yhteyttä on joskus ku- vattu evankelisen ja luterilaisenkin lähetysajattelun umpisolmuksi. Koska Kylväjä sitoutuu kokonaisvaltaisuuteen, umpisolmua on yritettävä avata. On selvää, että pystysuoran ja vaakasuoran ulottuvuuden eroa lähetystyössä ei voi eikä tule mitätöidä. Vaikka usein ihmisen hengellisiä, fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia tarpeita on vaikea erottaa toisistaan, on hengellisillä kuitenkin iankaikki- suutta ajatellen suurempi painoarvo. ”Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin,140 OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN

mutta eivät kykene tappamaan sielua” (Matt. 10:28). ”Vaikka kaikki maailmanihmiset voisivat hyvin, olisivat terveitä ja koulutettuja, täystyöllisyys vallitsisi jakaikki sodat ja epäoikeudenmukaisuus olisivat poissa, mutta ihmiset eläisivät eros-sa Jumalasta, hänen isänsydämensä murtuisi. Jumalan prioriteetti hänestä vieraan-tuneelle ihmiselle on sovitus” (J. Robertson McQuilkin).Jumalan kaksi hallintavaltaaLähetystyössä on otettava huomioon Jumalan luomistyö ja luomisen todellisuus.Viljeleminen ja varjeleminen ovat jumalallinen luottamustehtävä ihmiselle. Jokai-nen on myös vastuussa muiden elämästä siinä määrin kuin voi siihen vaikuttaa.Maallisella on hänen antamansa itseisarvo ja hän on siitä kiinnostunut. Hän hallit-see maailmaa samanaikaisesti kahdella tavalla, maallisesti ja hengellisesti. Jumalan laki ei tullut maailmaan vasta kirjoitettuna, Jumalan kansan välityk-sellä, vaan se oli maailmassa jo sitä ennen, luomisesta alkaen. Seurakuntaa Jumalahallitsee hengellisesti eli lunastuksen evankeliumilla, joka vetoaa omaantuntoon,saattaa ihmisen uskoon ja säilyttää hänet uskossa. Näin Jumala kummallakin hal-linnallaan myös taistelee Saatanaa ja siis kaikkea pahaa vastaan. Hän vaatii ihmisiä ylläpitämään oikeutta ja asettaa kansakuntia tilille toimis-taan. Hän käyttää yhteiskunnallisia, poliittisia ja taloudellisia rakenteita tahtonsatoteuttamiseen. Tämän vuoksi elinolosuhteiden kohenemiseen ja kestävään kehi-tykseen tähtäävää palvelu kuuluu Kylväjän lähetyskutsumukseen.Jeesuksen olemisen, tekemisen ja sanomisen kokonaisvaltaisuusKun Jumala puhuu, aina myös tapahtuu jotakin. Jumalan Sana on Jumalanpuhetta, läsnäoloa ja toimintaa. Sananpalvelu voidaankin ymmärtää huomatta-vasti laajemmin kuin julistuksena ja opettamisena. Tätä tarkasteltiin asiakirjanlähetystyöntekijän kutsua ja valtuutusta käsittelevässä osassa. Jumalan Sanaan sisältyy sana ja teko, sillä kun Jumala sanoo jotakin,tapahtuu se, mitä hän tahtoo. Ihmiselämässäkään sanaa ja tekoa ei tulisi erottaa.Teot puhuvat usein enemmän kuin sanat. Sanojen ja tekojen ristiriita vie helpos-ti uskottavuuden. Kristillisen seurakunnan avainkysymyksenä on aina se, miten“sana tulee lihaksi” ja saa konkreettisen muodon. Hyvän sanoman täytyy jollakintavalla näkyä ja kuulua. Kristillisellä palvelulla on vahvat luomisteologiset ja pneumatologiset perusteen-sa, mutta sen syvin sisältö avautuu kuitenkin kristologisista perusteista, Kristuksenitsensä uhraavasta rakkaudesta.OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN 141

Maailmanlähetyksen useat tunnetut pioneerit olivat lääkäreitä. He saarnasivat varsin vähän, mutta sitä enemmän he opettivat ja paransivat sairaita. David Li- vingstone oli lääkäri, mutta hän opetti afrikkalaisia myös raivaamaan peltoja, ra- kentamaan taloja ja tekemään hyödyllisiä kotiaskareita. ”Hän saarnasi paremmin palvelemalla kuin pitämällä jumalanpalveluksia” (Erkki Kansanaho). Koko kirkko vie koko evankeliumin koko maailmalle Ekumeeninen liike on moittinut Matteuksen evankeliumin lähetyskäskyn ja Paavalin uskonvanhurskauden teologian varaan rakennettua lähetysajattelua liian kapeaksi ja tuonpuoleiseksi. On esitetty, että esimerkiksi Jeesuksen ohjelmanjulis- tuksen pohjalta Luukkaan evankeliumissa (Luuk. 4:16–20) on helpompi kehittää kokonaisvaltaista lähetysnäkemystä. On tietenkin suuri väärinymmärrys, jos lähetystyö surkastuu maailman ulko- puolisen pelastuksen suulliseksi viestimiseksi. Yhtä kyseenalaista raamatuntulkin- taa on identifioida Vanhan testamentin messiaanisen ennustuksen toteutuminen suoraan Jeesuksen seuraajiin. Kokonaisvaltainen lähetysnäkemys, joka rakentaa esiin murtautuvaa Jumalan valtakuntaa ohittaen ihmisen langenneisuuden seu- raukset, erehtyy kuvitellessaan, että maailmamme voi itsessään olla Jumalan valta- kunnan jatke. Luomista ja lunastusta ei tule sulattaa toisiinsa. Yhtä totta on, että jos Raamattumme alkaa vasta 1. Mooseksen kirjan kolman- nesta luvusta ja päättyy Ilmestyskirjan lukuun 20, on vaarana, että huomiotta jää Jumalan luomistarkoitus, koko luomakunnan lunastus ja ennalleen asettaminen. Haluamme ihmisten pelastuvan viimeisellä tuomiolla. Kun Jeesus sanoo: ”Et- sikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan” (Matt. 6:33), hän pyytää seuraajiaan tekemään sellaista, mikä vaikuttaa arvoihin, asentei- siin, käsityksiin, käytökseen ja käytäntöihin. Kapkaupungin sitoumuksen (2010) kirjoittaneen työryhmän puheenjohtaja, Vanhan testamentin tutkija Christopher Wright on perustellut lähetystehtävän kokonaisvaltaisuutta Vanhan testamentin ilmoituksesta nousevana tehtävänä, jon- ka keskuksessa on risti ja sovitus Kristuksessa. Jumalan laki ja profeettojen sanoma paljastavat Jumalan intohimoisen suhtautumisen riistoon, korruptioon, köyhien kärsimyksiin. Ne olivat epäjumalanpalveluksen näkyviä ilmenemismuotoja Israe- lin elämässä. Muuttuiko Jumalan mielenlaatu Malakian ja Matteuksen välillä? Ei- vätkö nämä asiat nykypäivän maailmassa enää herätä Jumalan kiivautta? Evankeliumin vieminen ei ole sillä tavoin posteljoonina toimimista, että tuojan moraali ja käytös ovat epäolennaisia. ”Haittaako, vaikka postimies tekee huorin142 OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN

yöllä, kunhan vain saan pakettini aamulla?” Wright kysyy. Evankeliumin kylväjänätoimiminen on syvän itsetutkiskelun paikka koko Kristuksen seurakunnalle. Senjäseniä kutsutaan tuomaan ihmisille hyvä uutinen (ristin sovitustyö) ja olemaanhyvä uutinen (esimerkki). Jos Raamattumme alkaa 1. Moos. 3:sta ja päättyy Ilm. 20:een, meiltä jää huo-maamatta luomakunnan lunastus. Ajatellessamme vain pelastavamme syntisiä vii-meiseltä tuomiolta emme olekaan niitä, jotka Kristuksen kanssa jo nyt vaikuttavatarvoihin, käsityksiin ja käytäntöihin. Kol. 1:20 mukaan planeettamme luotiin Jee-suksen kautta, hän ylläpitää sitä, ja se kuuluu perintönä hänelle. Meidän tulisi hoi-taa sitä kunnolla. Maapallosta huolehtiminen olisi pitänyt olla kristittyjen listalla,ennen kuin ilmastomuutos teki siitä itsesuojelua, Wright huomauttaa. Raamattu opettaa, että Jumala kantaa huolta köyhistä ja sorretuista ja odottaakansansakin tekevän niin. Julistusta ei tule irrottaa käytännön palvelusta, joka vas-taa ihmisen tarpeisiin.Jos puhuisimme evankeliumin ensisijaisuudesta, olisiko palveleminen tois-sijaista? Ovatko ne lähetit ja lähetysjärjestöt, jotka eivät tee seurakuntatyötä,toissijaisia lähetystehtävässä? Ensisijaisuuden (priority) sijasta perimmäinen (ul-timacy) määrittää evankeliumin julistamisen asemaa lähetystehtävän kokonai-suudessa. Lähetystehtävä on kuin hämähäkinverkko, joka on täynnä tarpei-ta ja mahdollisuuksia, ja joihin Jumala lähettää ja haluaa puuttua maailmassa.Synti ja synnin syyt ovat syvemmällä, ja niihin kiinni pääseminen edellyttääpääsyä keskukseen, josta löytyvät syntien sovitus ja synnitön Vapahtaja. Verk-koon voidaan tulla mistä suunnasta tahansa. Emme voi olla tyytyväisiä, ennenkuin ihminen tai yhteisö on päässyt ristin juurelle. Tarvitsemme kokonaisval-taista evankeliumia, koska maailmassa vallitsee kokonaisvaltainen sekasotku.Lähetyselämän realismiSyntiin langenneessa todellisuudessamme ihmisenä elämisen ja olemisen fyysiset,psyykkiset, sosiaaliset ja hengelliset ulottuvuudet kutoutuvat erilaisten tarpeidenja syy-yhteyksien verkoksi, johon voidaan pureutua siitä suunnasta, joka kussa-kin tilanteessa on polttavin ja ongelmallisin ihmisen itsensä kannalta. Lähetyksennäkökulmasta kokonaisvaltaisuus ja ihmisen perimmäinen tarkoitus toteutuvatlopullisesti vasta, kun hän on päässyt pelastuksen yhteyteen. Jos on pakko valita julistuksen ja palvelun välillä, on sanottava, että ihmiskun-nan perimmäinen tarve on Jeesuksen Kristuksen tuoma pelastava armo, ja sik-OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN 143

si ihmisen ikuinen pelastuminen on tärkeämpää kuin hänen aineellinen hyvin- vointinsa. ”Emmekä me kiinnitä katsettamme näkyvään vaan näkymättömään, sillä näkyvä kestää vain aikansa mutta näkymätön ikuisesti” (2. Kor. 4:18). Myös rakkauden kaksoiskäskyssä Jeesus nostaa ihmisen jumalasuhteen ensimmäiseksi (Matt. 22:38). Nykypäivänä kristilliselle kirkolle suurempi ongelma kuin lähetystyön rajaami- nen evankeliumin julistamiseen, näyttääkin olevan palvelun irrottaminen lähetys- tehtävästä ikään kuin rakkaudenpalvelu yksin riittäisi. Houkutus tulee siitä, että näin vältetään evankeliumiin liittyvä loukkaus. Elävä kristillisyys ja kokonaisvaltai- sesti ymmärretty lähetys pyrkii aina pitämään kaksi asiaa yhtä aikaa voimassa: yh- täältä jokaisen vapaus uskonnosta tai katsomuksesta riippumatta harjoittaa omaa uskoaan tai olla uskomatta ja toisaalta kuolemaan saakka pitäytyminen siihen, että pelastus on yksin Kristuksessa. Käytännössä tämä tarkoittaa jokaisen ihmisen kunnioittamista ja rakastamista Jumalan luomana persoonana ja toisaalta hyvän uutisen tuomista myös hänen ulottuvilleen. Palvelu ja kristillinen kehitysyhteistyö, joka ei sisällä evankeliumin julistusta ja opettamista tulee ajatella sillä tavalla osaksi lähetystyötä, että ne toteutetaan lähe- tyksen yhteyksissä eli yhteydessä evankeliumin mukaiseen motivaatioon. Silloin- kin, kun näkyvä yhteys lähetysrakenteisiin, lähetyksen nimeen, seurakuntaan tai kirkolliseen taustaan ei ole esillä tai edes mahdollinen, kantavana voimana on lä- hetyksen mukainen perustavoite, joka todentuu yksittäisten lähetystyöntekijöiden henkilökohtaisen lähetyskutsun toteuttamisen myötä ja siten palvelee evankeliu- min leviämistä. Kokonaisvaltainen lähetystehtävä kutsuu rukouksen saattelemaan lähetyselä- mään. ”Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme” (Kol. 3:17). 9.2 Pyhä Henki ja uskonnot pekka mäkipää Lähetystyön tavoite on Jeesuksen Kristuksen esitteleminen ihmisille siten, että hän saa kohdata heidät henkilökohtaisena Pelastajana. Pyrimme sellaisen yhtey- den syntymiseen, jossa poissaoleva voi olla todellisesti läsnä ja elämänyhteydessä ihmisiin. Tämän suhteen luominen on Pyhän Hengen tehtävä (Room. 8:2; 2. Kor. 13:13; Gal. 3:14). Pyhä Henki on kulttuuri- ja uskontorajat ylittävänä lähetys- työntekijä, joka mahdollistaa Herran Jeesuksen pelastavan läsnäolon ja Jumalan144 OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN

pelastussuunnitelman toteutumisen toisaalta henkilökohtaisesti ja paikallisesti jatoisaalta ajan ja paikan rajat ylittäen maailmanlaajuisesti.9.2.1 Paikallinen ja maailmanlaajaSelittäessään Matteuksen evankeliumin 13. luvun rikkaviljavertausta, josta Lä-hetysyhdistys Kylväjä on saanut nimensä, Kylväjän hallituksen ensimmäinen pu-heenjohtaja Per Wallendorff kiinnittää huomiota siihen, että Jeesuksen vertauskattaa koko maailman (jae 39), näkymättömän henkimaailman (jakeet 39, 41),koko ihmiskunnan historian (jae 39), ihmiskunnan jakautumisen kahteen ryh-mään ja tuomion (jakeet 38,41) sekä ikuisuuden (jae 42). Wallendorff nimittäävertausta lähetysseminaarin esityslistaksi, joka kertoo ”Ihmisen Pojan suvereenistayleistietoudesta pienen maapallomme pääkysymyksistä, vaikka hän itse on lähtöi-sin pienestä Nasaretin maalaiskylästä, mistä tuskin voi tulla mitään hyvää” (Joh.1:46). Se tosiasia, että Jeesus antaa itselleen nimen Kylväjä, ”antaa pienelle lähetys-yhdistykselle samanlaisen leiman, kun sillä vain on uskallusta ja viisautta kylliksipitäytyä Jeesukseen”. Jeesus näki tehtävänsä maailmanlaajuisena, ajan ja paikan rajat ylittävänä, vaik-ka koko hänen elämänsä ja työnsä rajautui Palestiinaan, juutalaisten keskuuteen.Hänen persoonassaan kohtasivat Isän yleinen, kaikkia ihmisiä koskeva pelastus-tahto (1. Tim. 2:4) ja ainutlaatuinen ja erityinen, toiset pelastustiet ja pelastajatpoissulkeva (Ap.  t. 4:12) paikallisuus. Hän oli ollut olemassa jo ennen kaikkeamuuta, ja hän pitää kaiken koossa (Kol. 1:17). Hänen kauttaan maailma oli saanutsyntynsä, mutta kun hän tuli omaan maailmaansa, hänen omansa eivät ottaneethäntä vastaan (Joh. 1:10–11). Teurastetun Karitsan elämänkirja oli olemassa ha-masta maailman perustamisesta (Ilm. 13:8). Maailmamme pysyy pystyssä Lunas-tajansa kuoleman perusteella. Jos hän olisi astunut alas ristiltä, ei olisi luomakuntaaeikä aikaa. Koko ihmiskuntaa kantavat ikuiset käsivarret, jotka naulittiin ristillemaailman synnin tähden (5. Moos. 33:27; Joh. 1:29). Ihmisen näkökulmasta se, mikä ei paikannu mihinkään, ei oikeasti tapahdu.Pelastussuunnitelman universaalisuuden edellytys on sen henkilökohtaisuus.Koska kuolema sai alkunsa ihmisestä, myös kuolleiden ylösnousemus on alkanutihmisestä (1. Kor. 15:21). Paavali ei tarkoita ihmisestä puhuessaan yleisesti ketätahansa ihmissuvun edustajaa. Uskomme moraalisesti loukkaavin ulottuvuus us-kontojen sanomaa ajatellen on: toinen teki sen puolestasi. Niin kuin siis yhdenainoan ihmisen rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yh-OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN 145

den ainoan vanhurskas teko antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja elämän (Room. 5:18). Käsitys perisynnistä ja sijaissovituksesta historiallisina tosiasioina, jotka vaikuttavat jokaisen ihmisen elämänkohtaloon, tekevät kristillisestä uskosta ainutlaatuisen ja poikkeavan uskontojen joukossa. Rikkaviljavertauksessa hyvä siemen, jota Ihmisen Poika maailman peltoon kylvää, ovat valtakunnan lapset. Vertauksella Jeesus ennakoi ja valmisteli uuden ajan alkua, uutta vaihetta pelastushistoriassa. Toimitettuaan puhdistuksen synneis- tä Poika asettuisi korkeuksissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle (Hepr. 1:2–3). Alkaa lähetystyön ja seurakunnan aika, jonka on määrä päättyä Kristuksen toiseen tulemiseen. ”Evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kan- soille todistukseksi ja sitten tulee loppu” (Matt. 24:14). ”Elonkorjuu on maailman loppu” (Matt. 13:39). Lähetystyön aikakaudella, kuten maan päällä ollessaankin, Herra Jeesus johtaa seuraajiaan edestäpäin ja mukaansa kutsuen. Hän ei ole komentaja, joka lähettää joukkonsa taisteluun jääden itse takarintamalle. Kolmiykseyden salattu viisaus rat- kaisi ikuisuudessa sen, miten Jumalan pelastava läsnäolo voi jatkua ja edetä maa- ilmassa yhtä aikaa henkilökohtaisena ja universaalina. Pyhän Hengen tehtävä on pitää taivasten valtakuntaan kuuluvat yhteydessä Isään ja Poikaan. ”Teille on hyö- dyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne” (Joh. 16:7). Hengen tehtäväksi jää myös avata valtakunnan salaisuus, jota Martti Luther kuvaa näin: ”Minä uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Her- raani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittä- nyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa. Samalla tavalla hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee ja pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristi- kunnan ainoassa oikeassa uskossa” (Vähä Katekismus, kolmas uskonkohta). 9.2.2 Pojan ja Hengen työnjako Pojan ja Hengen keskinäinen työnjako ja toisensa läpäisevä riippuvuussuhde il- menee pelastushistoriassa siten, että Poika antaa Pyhän Hengen, mutta hän on myös riippuvainen Hengestä, josta hän sikisi ja joka voiteli hänet tehtävään. Pyhän Hengen missio ei korvaa Pojan missiota, eikä Pojan missio korvaa Hengen mis- siota. Missiot eivät siten ole peräkkäisiä eivätkä Jumalan työn eri ulottuvuuksia. Jeesus Kristus ja Pyhä Henki eivät ole ”Jumalan kaksi kättä” kuten idän ortodok- sikirkko esittää.146 OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN

Idän kirkko kiistää läntisen kirkon filioque-lisäyksen Nikaian–Konstantinopolinuskontunnustukseen, koska näkee lisäyksen tekevän Hengestä Pojalle alisteisen.Viime vuosina myös protestanttien piirissä on kyseenalaistettu Hengen toiminnanrajaaminen Kristukseen. Ekumeeniseen kiistaan on esitetty ratkaisua esimerkiksimuotoilulla ”Henki lähtee Isästä Pojan kautta tai ’Pojan Isästä’”. Tämä näyttäisisopivan Idän kirkollekin. Raamattu sanoo Pyhää Henkeä sekä Isän Hengeksi (Matt. 10:20) että PojanHengeksi (Gal. 4:6; Ap. t. 16:7; Fil. 1:19, Room. 8:9). Henki puhuu sen, mitä saaPojalta (Joh. 16:13–14). Pyhän Hengen lähtemiseen Pojasta viittaa Ilmestyskir-jassa ”elämän veden virta, joka kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsanvaltaistuimesta” (Ilm. 22:1; Joh. 7:38–39. Ks. myös Hes. 47:1,7, Sak. 14:8, Jes.11:4; Joh. 20:22, 2. Tess. 2:8). Kristilliset tunnustuskunnat painottavat pääpiirteittäin kolmea eri lähtökoh-taa Raamatun kuvaamalle Pyhän Hengen työlle. Helluntailainen lähtökohta onPyhän Hengen vuodattaminen helluntaina. Katolinen pitää lähtökohtana PyhänHengen vaikutusta Jeesuksen elämässä ja toiminnassa. Ortodoksisessa näkemyk-sessä hermeneuttisena avaimena on Hengen rooli luomisessa. Mistä Pyhä Henkilöytyy? -kysymykseen seurakuntalaiset vastaavat yleensä helluntailaisen, katolisentai ortodoksisen näkemyksen mukaisesti sydämestä, kirkosta tai kaikkialta. Kylväjässä pitäydymme siihen, että kaikissa pelastushistorian vaiheissa on kyseyhdestä ja samasta Hengestä. Kolmiykseyden persoonat tekevät ”ulospäin” työtäänyhdessä. Luomisessa Isän kanssa toimivat myös Poika ja Pyhä Henki (1. Moos. 1;Kol. 1:15–16; Sananl. 8). Pelastumisessa Pyhä Henki lahjoittaa Pojan pelastusteonihmiselle henkilökohtaiseksi, ja näin syntyy uusi suhde Isään. Vaikka Henki tahtoo kääntää huomion Poikaan ja kulkee Jeesuksen ja hänestäkertovan evankeliumin mukana, hän ei ole Pojalle alisteinen persoonaton voima.Nikean tunnustuksen mukaan ”uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksitekijään, joka lähtee Isästä [ja Pojasta] ja jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumar-retaan ja kunnioitetaan”. Joitakin vuosikymmeniä sitten Pyhää Henkeä nimitettiin teologian Tuhkimoksi,joka on jäänyt muitten opinkohtien varjoon. Uskontoteologian nousun myötä ti-lanne on kuitenkin muuttunut. Painopiste on siirtynyt Kristuksen ainutlaatuisuu-desta ja ainutkertaisuudesta Jumala on suurempi kuin mitkään uskonnot -ajattelunkautta pneumatologiaan. Kehityksen myötä on ilmennyt vakava ongelma. Jos Henki irrotetaan Kristuk-sesta tai Jumalasta, seurauksena on Pyhän Hengen ja seurakunnan sekä Hengen jaOPAS LÄHETYSELÄMÄÄN 147

Jumalan valtakunnan yhteyden katkeaminen. Hengestä tulee ”kiertävä saarnaaja, joka vain hetkittäin vierailee Isän kodissa. Suurimman osan aikaa Henki touhuaa omiaan kaukomailla” (Veli-Matti Kärkkäinen). Kuvaus sopii myös Kirkkojen maailmanneuvoston Etelä-Korean Busanissa 2013 hyväksymään lähetysasiakir- jaan Together Towards Life: Mission and Evangelism in Changing Landscapes, joka käsittelee Pyhän Hengen työtä lähetyksessä. Pyhän Hengen työtä tarkasteltaessa tulee lähtökohtana olla Raamatun todis- tus siitä, että Henki on ristiinnaulitun ja kuoleman voittaneen Kristuksen Henki. Ristillä Jumala ilmoittaa itsensä kärsivänä Jumalana (2. Kor. 5:19) ja näin osoittaa ristin ja kärsimyksen kuuluvan Kolmiykseyden sisäiseen elämään. Pyhän Hengen toimintaa ei voi irrottaa Kolmiykseydestä, jonka persoonat tekevät työtään yhdessä kohti Jumalan valtakunnan lopullista tulemista. Pyhän Hengen toimintaympäristö maailmassa on kolminapainen todellisuus, jossa Jumalan ja syntisen ihmisen lisäksi myös Saatana on kaikessa mukana ja löy- tää kiinnekohdan ihmisen langenneisuudesta. Saatanalla on voimaa, hän hämää, kiusaa ja johtaa harhaan tekeytymällä valkeuden enkeliksi (2. Kor. 11:14). Ihmis- kunnan pettäjä on kuitenkin lyöty vihollinen, joka petettiin kuvittelemaan, että hän tappoi Elämän. 9.2.3 Henki luomakunnassa Luojana ja kaikkivaltiaana Jumala on läsnä kaikkialla. Elämän oma laki, lain vaa- timus, on kirjoitettu jokaisen ihmisen sydämeen. Mitä merkitsee uskontojen ja niiden edustajien kohtaamisessa se, että Pyhä Henki on kaiken elämän Henki, ylläpitäjä ja uudistaja? Mitä tarkoittaa se, että Pyhä Henki avaa ja valmistaa tietä evankeliumin sanansaattajille? Millainen kosketuskohta sanomalla ja sen tuojalla on uskonnoissa ja niiden edustajissa? Luterilaiset tunnustuskirjat eivät varsinaisesti käsittele vieraiden uskontojen kohtaamista teologisena kysymyksenä. Selittäessään uskontunnustusta Isossa Ka- tekismuksessa Luther kirjoittaa kolmatta uskonkohtaa käsitellessään, että pakanat, muslimit ja juutalaiset sekä väärät ja tekopyhät kristityt uskovat ja palvovat kyllä yhtä ainoaa todellista Jumalaa, mutta koska he eivät tiedä, millainen on Jumalan asenne heitä kohtaan, he eivät siksi voi luottaa ja uskoa häneen. Heitä ei ole valais- tu ja siunattu Pyhän Hengen lahjoilla. Heillä ei ole Jeesusta Herranaan, ja he jäävät siksi Jumalan vihan ja kadotustuomion alaisiksi. Luther korostaa, että Kristus-usko syntyy Jumalan Sanan kuulemisesta. ”Suul-148 OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN

lista, ulkonaista sanaa koskevissa opinkohdissa on lujasti pidettävä kiinni siitä, ettäJumala ei anna Henkeänsä tai armoansa kenellekään muuten kuin edeltävän sananvälityksellä ja myötä. Siten suojaudumme hurmahengiltä, jotka kerskuvat saaneen-sa Hengen ilman sanaa ja ennen sanaa ja jotka siksi mielensä mukaan arvostelevat,tulkitsevat ja venyttävät Raamattua ja suullista sanaa.” Luther kuitenkin erottaa sanan teologiassaan toisistaan sisäisen ja ulkoisen sa-nan. Sisäinen sana on ihmisen mielessä oleva tietoisuus tai ajatus, jolla ihminen ko-kee oman ajatuksensa, tahtonsa ja tunteensa. Sisäinen sana ei ole koskaan suoraantoisen ihmisen ulottuvilla, vaan aina pelkästään ulkonaisen, materiaalisen merkinvälityksellä. Sama pätee Lutherin mukaan Jumalaan ja hänen sanaansa. Myös Ju-malassa on sisäinen Sana, Logos, joka on Jumala itse kaikessa viisaudessaan, voi-massaan ja vanhurskaudessaan. Jumalan sisäisen Sanan on otettava aineellisenmerkin hahmo, jotta ihminen voisi sen omaksua ja ymmärtää. Tämä ulkonainensana on lihaksi tullut Sana, Jeesus Kristus. Koska Kristus on kätkettynä kirjoitettuun ja puhuttuun sanaan, jonka vain Py-hän Hengen lahjoittama usko voi havaita ja vastaanottaa, luterilaisessa uskontul-kinnassa on vahva korostus sillä, että Pyhä Henki kulkee Jeesuksen ja hänestä ker-tovan evankeliumin mukana. Se, että tästä näyttää lähetyshistoriassa olevan tiettyjäharvoja poikkeuksia, ei muuta perusasiaa. Jumalan kaiken työn ymmärtämisen japelastuksen avain ja salaisuus on Jeesus Kristus, ei Luoja itse eikä Pyhä Henki. Lä-hetystyön sanomallinen irvikuva on lähetysteologia, joka edellyttää ”yhtä paljon”Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Luterilaisen maailmanliiton lähetysasiakirja Lähetys kontekstissa, Muutos, Sovin-to, Voimaannuttaminen hakee kahden kärjen taktiikalla kolminaisuusopilla perus-tellen toisenlaista painotusta: ”Trinitaarinen lähestymistapa mahdollistaa sen, ettäkirkossa voidaan samanaikaisesti korostaa Kristuksen ainutkertaisuutta ja tunnus-taa Pyhän Hengen vaikutus kirkon ulkopuolella sekä Jumalan toiminta luomises-sa ja muissa uskonnoissa.” LML:n Kirkko ja uskonnot -työryhmän ensimmäinenpääsihteeri J.P. Rajashekar viittaa luterilaisiin simul-periaatteisiin sekä regiment-tioppiin ja kirjoittaa, että ”ne rohkaisevat meitä luottavasti tutkimaan mysteerisiätapoja, joilla Jumala on läsnä kansojen parissa ja voimme jopa kohdata Kristuksenheidän keskuudessaan”. Kylväjässä torjumme käsityksen mahdollisuudesta kohdata Jeesus Kristus eri us-kontraditioissa, koska se irrottaa Nasaretin maalaiskylästä kotoisin olevan juutalai-sen Jeesuksen ja Kaikkivaltiaan Jumalan Pojan henkilön toisistaan ja tekee hänestä”kosmisen Kristuksen”. Taustalla on kontekstistaan irrotettu ajatus universaalistaOPAS LÄHETYSELÄMÄÄN 149

Logoksesta, Sanasta, jonka välityksellä Jumala suunnitteli, valmisti ja asetti järjes- tykseen koko maailmankaikkeuden (Joh. 1:1–3). Logos on kenties merkittävin käsite ei-kristillisten uskontojen tulkinnassa jo kristinuskon varhaisilta vuosisadoilta lähtien. Koska kaikilla ihmisillä on luomisen perusteella osallisuus Logokseen, he voivat tajuta jotain Jumalasta ja hänen tahdos- taan. Luomisen perusteella Jumala on läsnä ja vaikuttaa eikristittyjen keskuudessa. Mutta jos luomisen Sana nähdään itsessään pelastavana, ohitetaan langenneen ih- miskunnan lunastuksen kannalta välttämätön ihmiseksi tullut Sana. Kaikki us- kontoteologiset ratkaisut, joissa Jeesuksen inhimillisyyden ja jumalallisuuden väli- nen jännite puretaan, ovat vääriä ja harhaisia. Luomisen Sana ja lihaksi tullut Sana ovat yksi ja sama Sana. Samoin sanomme Pyhästä Hengestä: on sitten kyse elämän antamisesta kaikelle luodulle, pelastuksen lahjan välittämisestä uskoville ja seurakunnalle tai toimimi- sesta Jumalan valtakunnan lopulliseksi tulemiseksi, kaikissa niissä on kyse yhden ja saman Jumalan Hengen toiminnasta. Pidämme kiinni siitä, että Kolmiykseyden työstä loppuun saatettua on Pojan, Jeesuksen, sovitustyö. Isän uutta luova työ jatkuu, ja Pyhän Hengen seurakun- taa rakentava työ on kesken. Näin kuvaamme Jumalan valtakunnan läsnäoloon ja etenemiseen maailmassa liittyvää jo nyt – ei vielä -todellisuutta, jonka keskipiste on historiassa loppuun saatettu ristin sovitustyö. 9.2.4 Henki Raamatussa Vanhassa testamentissa Henkeä nimitetään kahdessa yhteydessä Pyhäksi (Ps. 51:13; Jes. 63:10). Yleensä puhutaan Herran Hengestä ja kuvataan Israelin kansan kokemuksia Hengen työstä. Myöhemmin Hengen toiminnassa korostui erityisesti profetia. Vanha testamentti tekee eron Jumalan Hengen (ruah, esimerkiksi 1. Moos. 1:2; Ps. 33:6) ja elämän hengen (nefes, 1. Moos. 2:7; 1. Kor. 15:45) välillä. Nefes on elä- mänvoima, joka nähtiin olevan veressä. Ruah ei liity ensisijaisesti elossa olemiseen, vaan persoonalliseen olemiseen. Ruah tekee mahdolliseksi, että ihminen tunnistaa toiset ihmiset, asiat ja ympäröivän todellisuuden, joka on eri kuin hän itse. Ihmi- sen henki ei ole samalla tavalla hänen omansa kuin ruumis, elämä ja yksilöllisyys. Henki asuu siinä yhteydessä, joka ihmisellä on toiseen. Henki on luonteeltaan välittäjä, joka tekee erillisyyteni ja liittymiseni toiseen todeksi. Pyhä Henki asui Jeesuksessa ja teki hänet tietoiseksi, herkäksi ja avoimeksi sekä150 OPAS LÄHETYSELÄMÄÄN